Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Palava risukasa säikäytti Köyliössä: ”Kauhean viisas teko”, sanoo päivystävä palomestari

Satakunnan pelastuslaitos kävi sunnuntaiyönä sammuttamassa risukasan, joka paloi pellolla valtatien 12 varrella Köyliönjärven liepeillä Köyliössä. Pelastuslaitos sai tietää palosta henkilöltä, joka oli huomannut sen ajaessaan valtatiellä. – Siellä oli poltettu risuja siten, että yön pimeässä saattoi nähdä kajastuksen valkeasta isolle tielle saakka, kertoo Satakunnan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Timo Lehtonen . Lehtonen lisää, että risujenpolttaja itse oli jättänyt tulen palamaan ja poistunut paikalta. Palo ei kuitenkaan ollut vaarassa levitä. – Ei siinä sellaista riskiä ollut, mutta olihan se silti kauhean ”viisas” teko. Joku nimittäin näkee ihan varmasti, jos poltat risuja ison tien varrella, Lehtonen huomauttaa. Pelastuslaitos sai hälytyksen pienestä maastopalosta kello 0.55.