Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Liigan pelisilmä sokeutui ja sortui ylimielisyyteen

Ei niin hyvää, etteikö jotain huonoakin. Tämä pätee tällä kerralla Liigan e-pudotuspeleihin. Ensin on toki nostettava hattua ja korostettava, että virtuaalinen lopputurnaus on ehdottomasti mainio ja rohkea veto ja taatusti jopa todellinen taivaanlahja monelle penkkiurheilijalle, joka joutuu nyt raapimaan takaraivoaan ja pohtimaan, mitä sitä pitäisi tehdä, kun likipitäen jokainen sarja on tauolla. Sitten saanee jo kritisoida, sillä siellä kuuluisissa lampaan vaatteissa oli kuin olikin susi. Rakenteellisesti Liigan e-pudotuspelit vaikuttavat asiallisilta ja järkeviltä kaikki tyynni, ja parasta on se, ettei selostamosta löydy esimerkiksi Arttu Wiskaria tai huutokauppakeisari Aki Palsanmäkeä , vaan aito urheiluselostaja Jani Alkio , jonka ääni on tuttu myös todellisesta jääkiekosta. Sitten kasvoihin isketään kylmä ja märkä rätti: viihde. – Liiga-seurat ovat nimenneet kukin oman edustuspelaajansa viihteelliseen loppumittelöön, historiallisessa tiedotteessa kerrotaan. Esimerkiksi Ilveksen puikoista löytyy Sami Hintsanen , joka, kyllä, on muun muassa "Ilves murisee" -kannatuslaulun isä mutta joka jo pelkällä läsnäolollaan löysää e-pudotuspelien kravattia niin, että se putoaa kokonaan lattialle. Eikä siinä sinänsä mitään väärää ole; tietysti kyse on viihteestä eikä aidosta kilpailusta, joka jatkaisi jotain siitä, mihin kaukalossa jäätiin. Pelisilmä vain on sokea. E-urheilu on valtava bisnes, jossa rahapalkinnot voivat nousta kymmeniin miljooniin euroihin. Se ei ole tulevaisuutta tai elä jossain omassa universumissaan, vaan tätä päivää ja monen perheen kotona. Suomessa se on silti niin omituinen kummajainen, että markkinointi menee helposti metsään, vaikka ajatus olisi pohjimmiltaan hyvä. Näin kävi myös Liigassa, kun pudotuspelejä ei otettu vakavasti, vaan viihteenä ja vitsinä. Se, että pudotuspelien pelaajat valittiin tällä tavalla täysin mielivaltaisesti ja satunnaisesti, antaa ymmärtää, ettei e-urheilua tarvitse ottaa vakavasti; se kun ilmeisesti on vain videopelaamista eikä suinkaan mitään oikeaa urheilua. Tämä on ikävä kyllä se viesti, joka esimerkiksi siitä Sami Hintsasesta nyt syntyy, vaikkei tarkoitus olisi paha; jääkiekon ja virtuaalisen jääkiekon väliin tehdään vesiselvä – ja ylimielinen – pesäero, jossa toinen on urheilua ja toinen viihdettä. Surkeinta tässä on se, että tämä on samalla se viesti, jonka Liiga päättää ylivertaisessa valta-asemassaan syöttää Suomen urheilukansalle juuri silloin, kun e-urheilulla olisi ennennäkemätön paikka lyödä läpi myös jääkiekkoväkeen. Kyse lienee siis karhunpalveluksesta, joka entisestään erottaa e-urheilua urheilusta. Toisin olisi voinut olla, jos Ilveksen – ja muidenkin joukkueiden – ohjaimeen olisi löydetty pelaaja, joka olisi läpäissyt oman seuransa karsinnan, ollut yhteisönsä paras pelaaja ja edustanut nyt joukkuettaan toisia huippuja vastaan. Se olisi ollut yhtä lailla viihteellistä sisältöä – mutta samaan aikaan myös loogista ja vakavasti otettavaa urheiluhenkistä kilpailua. Kirjoittaja on Satakunnan Kansan urheilutoimittaja. "Kyse lienee siis karhunpalveluksesta, joka entisestään erottaa e-urheilua urheilusta."