Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Satakuntaan tulossa päiväksi intiaanikesä – maakunnan ja koko Suomen lämpöennätys 51 vuoden takaa jää kuitenkin rikkomatta

Forecan mukaan ensi viikko alkaa sateisena, kun sää on maanantaina maan etelä- ja keskiosassa pilvinen ja sateinen. Satakunnassa viikon ensimmäiset sadepisarat satavat jo aamuyöstä. Vähäistä sadetta jatkuu maakunnassa koko päivän ja vasta illalla sää muuttuu selkeämmäksi. Tiistaina sää on maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen selkeää ja erittäin lämmintä, päivälämpötila kohoaa paikoin jopa hellelukemiin. Satakunnassa esimerkiksi Poriin, Kokemäelle ja Kankaanpäähän ennustetaan iltapäivälle 24 asteen lukemia. Myös viime vuoden syyskuu oli Satakunnassa lämmin. Rauman Pyynpäässä mitattiin 8. syyskuuta 26,1 astetta, Kokemäen Tulkkilassa ja Porin rautatieasemalla 24,9 astetta. Satakunnasta löytyy Ilmatieteen laitoksen syyskuun lämpöennätys, kun Raumalla oli 28,8 astetta 6. syyskuuta 1968. Intiaanikesä on tällä kertaa lyhytaikainen, sillä jo keskiviikkona sää muuttuu epävakaisemmaksi ja viileämmäksi. Torstai on viikon syksyisin päivä Satakunnassa, kun sää on sateinen ja tuulinen. Päivälämpötila vaihtelee 15 asteen molemmin puolin.