Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Metsäteollisuuden kiista kuumenee – työnantaja julisti työsulun, lakot alkamassa

Metsäteollisuus sanoo, että työsululla se "korostaa tilanteen vakavuutta”. –  Neuvottelut ammattiliittojen kanssa polkevat paikoillaan ja lakot lamauttavat metsäteollisuuden tuotannon eri puolella Suomea, Metsäteollisuus kertoo tiedotteessa. Työsulku on vastaveto Paperiliiton uhkaamille lakoille, joiden on määrä alkaa pian, ellei sunnuntain illan neuvotteluissa löydy ratkaisua. Paperiliitto on jättänyt työtaisteluvaroituksen 67:ään Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykseen. Lakko alkaisi sellu- ja massatehtaissa ja paperi- ja kartonkikoneilla porrastetusti sunnuntaina ja maanantaina. Teollisuusliitto tiedotti sunnuntaina, että mekaanisen metsäteollisuuden maanantaina alkava kaksiviikkoinen työnseisaus laajenee kestämään kolme viikkoa 16. helmikuuta saakka. –  Kun työntekijät menevät lakkoon vauhdittaakseen neuvotteluja ja ratkaisuun pääsemistä, vastaavasti työnantaja aloittaa työsulun vauhdittaakseen kansainvälisesti kilpailukykyisen työehtosopimuksen aikaansaamista, Metsäteollisuuden tiedotteessa sanotaan. Työnantajat painottavat sunnuntaina tiedotteessaan, ettei kilpailukyvyn parantamisen tarve ei ole kadonnut Suomesta mihinkään. –  Suhteettoman laajoja lakkoja keskenään koordinoivat ammattiliitot toimivat hyvin lyhytnäköisesti. Ne eivät kanna vastuutaan suomalaisten tehtaiden kilpailukyvystä ja elinkelpoisuudesta tai edes jäsentensä työpaikoista, Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén sanoo tiedotteessa. Paperiliiton mukaan sen neuvottelijat eivät yllättyneet työsulusta. – Metsäteollisuus ry käytti työsulkua painostuskeinona myös vuoden 2005 työehtosopimusneuvotteluissa. Tälläkin neuvottelukierroksella työnantajat tavoittelevat kovia uudistuksia, liitto kommentoi uutista verkkosivuillaan. Paperiliitto ja Metsäteollisuus ratkovat vielä sunnuntaina neuvottelukiistojaan valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan johdolla.