Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Seula tiukkeni, kun riskiryhmäläisiä täynnä olleelle osastolle otettiin tietämättä koronavirusta kantanut potilas – Kolme Porin perusturvan ammattilaista kertoo, millaista hoitotyö on ollut kuluneen puolen vuoden aikana

Lähihoitaja Emilia Kärki, 26, kohtasi yllättäen koronan silmästä silmään ”Meillä Porin kaupunginsairaalan akuutilla lyhytaikaisosastolla T4 hoidetaan infektioita kuten keuhkokuumetta ja verenmyrkytyksiä sekä pahentuneita perussairauksia kuten sydämen vajaatoimintaa. Osastolla on kaikkiaan 32 paikkaa, ja potilaiden keski-ikä on 60–80 -vuotta. Riskiryhmää lähes jokainen. Koronan vaikutus näkyi keväällä siinä, että uutta korona- ja hoito-ohjeistusta tuli runsaasti melkein joka päivä. Tilanne oli epävarma kuten koko maailmassa. Henkistä painetta lisäsi se, että piti omaksua paljon uutta hyvin nopeasti. Se lisäsi työn kuormittavuutta ja stressiä. Vaikka koronapotilaiden hoito on keskitetty Satasairaalaan, toisella lyhytaikaisosastollamme tehtiin valmiussuunnitelmia. Siltä varalta, että Satasairaalan kapasiteetti ei riittäisi, jos pahimmat skenaariot toteutuisivat. Näin ei onneksi käynyt. Tartunnat vähenivät maakunnassa nollaan toukokuussa, kunnes meillä sattui läheltä piti -tilanne.” ”Kun hoidin potilasta, hälytyskelloni soivat. Kerroin epäilyni osastonlääkärille.” lähihoitaja Emilia Kärki ”Osastolle tuli tietämättämme koronatartuntaa kantanut potilas. Hän oli käynyt terveyskeskuksessa lääkärin vastaanotolla, mutta oireet eivät olleet täysin niitä tyypillisimpiä. Potilas oli palannut kotiin. Voinnin huononnuttua hänet tuotiin meille epäselvän infektion takia. Tuntui, että korona oli silloin melkein unohtunut yleisöltä. Hoitajana tietynlainen varovaisuus oli jo mennyt selkäytimeen. Kun hoidin potilasta, hälytyskelloni soivat. Kerroin epäilyni osastonlääkärille. Onnena onnettomuudessa hän oli ainut potilas huoneessaan, ja meillä suojaimet niin kuin pitikin. Hän ei ehtinyt tartuttaa muita potilaita tai yhtään osaston 25 hengen henkilökunnasta. Vaarana oli tietysti myös taudin leviäminen sairaalassa. Tämän jälkeen osastolle tuotavien koronaseula tiukkeni. Nyt uusi potilas eristetään ensin ja otetaan testi, jos on vähänkään syytä epäillä koronainfektiota. Näin ei tehty vielä ennen tätä potilasta. Tapaus toi koronan ensimmäistä ja toistaiseksi viimeistä kertaa lähelleni. Keskustelimme paljon siitä, mitä voimme tästä oppia ja tehdä jatkossa paremmin. Tietysti se myös pysäytti, kun oikeasti kohtasi sellaisen ihmisen, joista oli kerrottu loputtomasti mediassa. Silti, vaikka olen töissä osastolla, jolla voi muutenkin tulla vastaan melkein mitä tahansa. Purimme tapausta myös perusturvan psykososiaalisista palveluista tulleen asiantuntijan kanssa.” ”Lähipiirillä on ehkäpä terve huoli minusta. Tietynlaiset lehtijutut joskus nostavat ammattini keskusteluun, mutta neuvon heitä suodattamaan suurimman osan pois. Olisi eri asia, jos hoitaisin pelkkiä koronapotilaita. Itse olen ottanut koronan rauhallisesti, vaikkakin vakavasti. Koronan varomisesta on tullut jo arkipäivää. Se on taustalla koko ajan, vaikka ei päällimmäisenä mielessä. Tässä ammatissa ei voi olla se, joka lietsoo paniikkia. On työn suola pystyä auttamaan ihmisiä, oli tilanne mikä hyvänsä.” Sairaanhoitaja Heidi Alila, 26, on ottanut sadoittain koronanäytteitä ”Olen yksi muutamasta sairaanhoitajasta, jotka alkoivat ottaa vastaan hengitystieoireisia potilaita maaliskuun lopulla Itä-Porin terveysasemalle avatulla koronaklinikalla . Olen puolen vuoden aikana ottanut satoja koronanäytteitä potilaiden nenänieluista, en osaa sanoa tarkkaa lukua. Siihen tuli nopeasti rutiini. Mediassa testiä on moitittu kivuliaaksi. Minusta se oli lähinnä epämiellyttävän tuntuista, kun olin kerran itse testattavana. Yksikään potilaani ei ole lähtenyt karkuun. Itse hoitotyö vastaanotolla ei ole sinänsä muuttunut tänä aikana. Ohjeistukset elävät jatkuvasti. Esimerkiksi näytteenottokriteerit ovat päivittyneet usein, mikä aiheuttaa välillä epätietoisuutta. Alkuun testejä tosin otettiin harkitummin, nyt herkemmin.” ”Potilaat ovat lähietäisyydellä vastaanotolla. En pelkää, koska tiedän olevani turvassa suojavarustukseni takana. Korona-aika on pisin jakso, jonka olen koskaan ollut yhtäjaksoisesti flunssattomana. Työturvallisuus on myös omasta huolellisuudesta kiinni. Sama täyssuojaus puetaan ja samat varotoimet pitää tehdä jokaisen potilaan jälkeen. Yllättävän vähän jatkuva pesu ja desinfiointi on ärsyttänyt ihoa. Käteni tuntuvat voivan jopa hyvin käsidesin takia. Maskinkäyttö hikiseen kesäaikaan sai ihon punoittamaan joskus. Töistä kun lähtee, kasvoilla on aina jonkin tunnin kuminauhan tai visiirin painaumia.” ”Potilaat ovat ajan mittaan alkaneet suhtautua koronaan maltillisemmin. Keväällä vastaanotolla sai rauhoitella panikoivia ihmisiä.” sairaanhoitaja Heidi Alila ”Potilaat ovat ajan mittaan alkaneet suhtautua koronaan maltillisemmin. Keväällä vastaanotolla sai rauhoitella panikoivia ihmisiä. Lähipiirini murehti jonkin verran pahimpaan aikaan. Silloin vältin vanhempieni ja vielä koulua käyvän sisarukseni näkemistä varmuuden vuoksi. Mieheni ei onneksi ole stressaajaihminen. Pyrin jo keväällä sulkemaan koronauutisoinnin seuraamisen pois. Luen yhä koronasta lähinnä vain työni kannalta tarpeelliset tiedotteet, uutiset ja ohjeistukset. Menen päivä kerrallaan. Vapaalla aiheesta täytyy päästä irti, että saa palauduttua. Onneksi kesällä oli niin rauhallista, että saimme pitää lomamme. Työnantaja ei ole puuttunut henkilökunnan vapaa-aikaan. Olen silti pyrkinyt elämään niin, etten omalla toiminnallani lisää riskiä sairastuttaa esimerkiksi työkavereitani. Liikun ulkona ja pysyttelen kotona. Myönteistä on ollut ammattiosaaminen kehittyminen ja se, että on saanut olla mukana kehittämässä uudenlaista terveysasemaa. Vastuu on suuri, koska potilaat etenevät lääkärille sairaanhoitajien arvion perusteella.” Hygieniahoitaja Katri Vuori, 44, teki pyöreitä päiviä laatien toimintaohjeita ”Meitä hygieniahoitajia on kaksi Porin perusturvassa. Toimimme perusturvan yhteistoiminta-alueella. Tiiviisti ilmaistuna tehtävämme on torjua infektioita ja hallita epidemioita. Ennen koronaa tavanomainen työtehtävä oli esimerkiksi palvelutaloon iskenyt norovirus, jonka nitistämisessä autamme. Katsomme yhdessä, miten henkilökunta suojautuu, näytteitä otetaan ja siivousta tehostetaan. Mietimme yhdessä tarvetta osastosuluille ja potilassijoittelulle, aivan kuten nyt koronassakin. Palvelemme koko alueen kaikkia yksiköitä. Käytännössä meihin voi olla yhteydessä kuka tahansa. Tavallisesti työ on liikkuvampaa, ja kierrämme toimipisteissä ohjeistamassa ja kouluttamassa, mutta korona-aikana toimimme pääasiassa etänä.” ”Kun korona teki tuloaan, työni tuntui muuttuvan hetkeksi pelkiksi palavereiksi. Kukaan ei oikein tiennyt, mitä oli odotettavissa, mutta varautuminen ja ohjeiden laatiminen oli silti aloitettava. Yhteydenottojen määrät moninkertaistuivat. Koronaohjeita kaivattiin esimerkiksi lastensuojelussa, jonka kanssa asioin tavallisesti hyvin vähän. Toimialueeni tuntemus on parantunut puolessa vuodessa todella paljon. Maaliskuussa tein ympäripyöreitä päiviä. Istuin monesti iltamyöhällä kotisohvalla vastailemassa sähköposteihin ja naputtamassa kommentteja luonnoksiin, joihin en päivällä ollut ehtinyt reagoida. Vastuu painoi, koska ohjeistuksen saaminen nopeasti yksiköihin oli osaltaan meidänkin käsissämme. Se oli välillä vaikeaa, koska eri lähteistä tuli ristiriitaista tietoa. Sairaanhoitopiiri lausui näin, sosiaali- ja terveysministeriö eri tavalla ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos myös. Kaiken yhteen liittäminen tuntui todella haastavalta. Työkuormaa on helpottanut mahtava työyhteisö ja erityisesti toimiva suhde työpariini. Minulla on hyvät keinot purkaa paineita. Lähden metsään koirien kanssa. Siellä en mieti, tulivatkohan ne ambulanssi- ja taksiohjeet nyt oikein.” ”Minulla on hyvät keinot purkaa paineita. Lähden metsään koirien kanssa. Siellä en mieti, tulivatkohan ne ambulanssi- ja taksiohjeet nyt oikein.” hygieniahoitaja Katri Vuori ”En murehdi koronaa enkä ole suorassa potilastyössä. Arjessa olen jo työni takia tietoinen käsihygienian tarpeesta hissinappuloilla ja pankkiautomaateilla. Pelästyn vasta, jos lääkäri sanoo, että nyt olisi syytä pelätä. Äidit ovat silti äitejä. Oman äitini ensimmäinen kysymys oli, että en kai joudu sairastuneiden lähelle. Toisella puolella Suomea opiskelevan tyttäreni junamatkoille olen hankkinut maskeja. Välillä mietin armeijaa käyvän poikani liikkeitä varuskunnissa, joissa on todettu koronaa. Taudin ja tilanteen kauheudesta huolimatta aika on ollut ammatillisesti äärimmäisen mielenkiintoista. Joka päivä on tuonut mietittäväksi uutta siitä, miten tuntematonta uhkaa torjutaan meillä parhain mahdollisin keinoin.”