Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kahden vuoden laatikkoelämä opetti, että keskeneräisyys on pysyvä tila – Epävarmuus ei katoa, mutta sitä voi oppia sietämään

Siellä ne nököttävät pienen kaksion nurkissa. Valkoiset muoviset laatikot, jotka on pakattu täyteen vaatteita ja tavaroita. Viimeisen kahden vuoden aikana olen muuttanut kolme kertaa. Ensin kaksi kertaa töiden perässä, sitten putkiremontin vuoksi. Olen siirrellyt laatikoitani paikasta toiseen, mutta en enää jaksa edes purkaa niitä. Kohta voi tulla taas lähtö. Kesti pitkään ennen kuin totuin paikkakuntien välillä seilaamiseen, opintojen ja töiden yhdistelemiseen, jatkuvaan muutokseen. Vasta kun hyväksyin, että keskeneräisyys on elämässä pysyvä tila, ahdistus sen ympäriltä hälveni. Koronakevät oli kaikessa kauheudessaan kaltaiselleni jopa pieni helpotus. Epävarmuus ei piinannut, koska olin jo käsitellyt siihen liittyviä vaikeita tunteita. Kaiken päättyminen toi mukanaan rauhan. Joskus eteenpäin menemisen sijaan on parempi pysähtyä. Silloin kun niin tekevät kaikki muutkin, hengähdystauko tuntuu huomattavasti helpommalta. Takaraivossa kalvava syyllisyys joutenolosta on seurausta aikamme eetoksesta. Koko ajan pitäisi olla tehokas. Epävarmuus pelottaa, koska se horjuttaa kokemusta elämän turvallisuudesta. Meidät on ohjelmoitu etsimään ennakoitavuutta ja jatkuvuutta. Ihmisen mieli on voimakas työkalu. Vaikka ulkoisia epävarmuustekijöitä ei pysty hallitsemaan, omia ajatuksiaan, tunteitaan ja asenteitaan kannattaa käsitellä. Mikä saa minut rauhoittumaan? Kenen seurassa pystyn vapautumaan? Osaanko olla itselleni lempeä? Kun ymmärtää, mistä oma sisäinen turvallisuudentunne syntyy, on helpompaa luottaa siihen, että asiat järjestyvät kyllä. Se synnyttää toivoa. Jos meillä ei ole toivoa, erikoisen kevään jälkeen koittaa pelokas syksy. Tarvitsemme sisäisen turvallisuudentunteen vahvistamiseen apua myös muilta. Parhaimmillaan vuorovaikutus auttaa meitä löytämään jotain uutta itsestämme. Huonoimmillaan se satuttaa. Sanojen voima on valtava. Siksi erityisesti lasten ja nuorten kanssa kannattaa miettiä, millaisia mielikuvia luo. Haluatko pelotella vai kannustaa? Tulevaan kannattaa varautua, mutta pitää mielessä myös myönteiset mahdollisuudet. Entä jos kaikki meneekin hyvin?