Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Hoitajamitoituksen valvonta ja seuraamukset ovat löperöllä pohjalla

Vanhusten hoitopalvelujen hoitajamitoituksesta on riittänyt puhetta. Nyt on viimeinkin tehty hallituksen esitys laiksi, jossa mitoituksesta säädetään. Hoitopaikassa on oltava töissä 7 hoitajaa 10 hoidettavaa kohti. Kerrallaan paikalla silti kahdesta neljään hoitajaa, koska kaikki tekevät vuorotyötä 7 päivää viikossa. Tähän saakka on ollut vain suosituksia. Muun muassa arvostettu professori Sirkka-Liisa Kivelä kannatti mitoituksen kirjaamista lakiin, koska suositus ei ole toiminut. Osa palveluista tuotetaan kuntien omana työnä ja osa ostetaan yksityisiltä palveluntuottajilta. Nämä ovat nykyään pääosin kansainvälisten pääomasijoittajien omistuksessa. Ostopalvelusopimuksissa on määritelty mitoituksesta. Porin perusturvan alueella se on jo pitkään ollut 6 hoitajaa 10 hoidettavaa kohti. Tärkeää on huomata, että tässä ei ole kyse suosituksesta vaan allekirjoitetusta sopimuksesta, jossa asia on määritelty. Ongelmana on valvonta ja varsinkin puutteiden seuraamukset. Perusturvan ja tuottajien välisissä sopimuksissa on määritelty sanktio eli seuraamus sopimusehtojen rikkomisesta. Jos sopimusehtoa rikotaan ja rikkomus huomataan eikä sitä korjata kuukauden kuluessa, niin voidaan rikkomuksesta määrätä yhden tuhannen euron seuraamusmaksu. Erikoiseksi asian tekee se, että isossa yksikössä esimerkiksi kolmen hoitajan puuttuminen kuukauden ajan mitoituksesta jättää palveluntuottajan kassaan noin 10 000 euroa perusturvan maksamaa rahaa. On epäolennaista, jos siitä tulee tuhannen euron seuraamismaksu. Toki pitkällä tähtäyksellä hankaluuksia tulee, jos yksikköön ei osoiteta enää asiakkaita. Hoitajamitoituksen valvonnasta ja virheseuraamuksista pitäisi näköjään myös säätää laissa. Pitäisi vaatia säästetyt palkkausmenot kokonaan maksettavaksi takaisin ja sen lisäksi vaikkapa tuhannen euron ”sakko”. Tämäntyyppinen menettely on käytössä ainakin joissakin kunnissa. Missään tavarahankinnoissa ei makseta tuotteesta, jota ei ole saatu. Miksi vanhustenhuollossa tämä asia on näin löperösti hoidettu? Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu (sd), Pori