Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Saattohoitokoti lopetti Porissa – Satasairaala ja Porin perusturva purkivat sopimuksen ja jatkavat omin voimin

Diakon Palvelut Oy:n Porissa toiminut Diakon Saattohoitokoti on lopettanut toimintansa. Diakon on ollut vuodesta 2014 Satasairaalan ja Porin perusturvan erityistason saattohoitopalvelun palveluntuottaja. Satakunnan sairaanhoitopiiri ja Porin perusturva ovat luopuneet Diakon Saattohoitokodin palvelujen käytöstä ja sopimus on purettu. Saattohoito siirtyy Satasairaalaan ja Porin omille sairaalaosasoille. – Erityistason palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tuottaminen on osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi Satakunnassa, toimialajohtaja Sanna-Mari Pudas-Tähkä Diakon Palvelut Oy:stä sanoo. Hänen mukaansa potilaita ei ole lähetetty saattohoitoon. –Toki ymmärrän julkisen puolen säästötavoitteet ja tuottavuusohjelman, mutta silti turhauttaa, hän sanoo. Pudas-Tähkä korostaa, että kysymys ei ole pelkistä sänkypaikoista, vaan erityisosaamisesta kuten vaativasta kiputilojen hallinnasta tai sosiaalisista erityistilanteista. –Kotisairaala ja terveyskeskusten vuodeosastotkin osaavat hoitaa, mutta esimerkiksi tilanteessa, jossa kuoleva on pienen lapsen äiti, on erityinen saattohoitopaikka moniosaajineen tarpeen. Diakon Palvelut Oy on tarjonnut erityistason saattohoitoa ja palliatiivista hoitoa satakuntalaisille yli 20 vuoden ajan. Edelleen sotainvalidit saavat saattohoitoa tarvittaessa. Sosiaali- ja terveysministeriön raportti viime vuodelta osoitti, että Satakunnan kokoisella alueella olisi tarve 20:lle erityistason saattohoitopaikalle, ja Diakonialaitoksen paikkamäärää olisi hyvä lisätä noin 10–14 paikkaan. –Meillä on enimmillään ollut 10–12 saattohoitopotilasta, mutta keskiarvo on ollut 4–5, Pudas-Tähkä kertoo. Hän muistuttaa, että saattohoidon vuoksi on oltava päivystävä lääkäri koko ajan käytössä. Taloudellisesti tällainen tilanne vain yhden tai kahden potilaan vuoksi on kestämätön. Saati, että yksikään vuodepaikka ei ole käytössä. –Emme voi täällä vain odottaa. Myös palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyteen tähtäävä koulutuspaikka on lopetettu. Se oli Satakunnan ainoa vuodeosastotyyppinen koulutuspaikka. –Olen huolissani potilaiden vuoksi. Olemme kuitenkin valmiina täällä aloittamaan toiminnan uudestaan, jos erityistason saattohoidon tarpeellisuudesta päästään taas yhteisymmärrykseen, Pudas-Tähkä sanoo. Diakon kuntoutustyö jatkuu aikaisempaan malliin, eikä saattohoidon päättyminen aiheuta irtisanomisia. Satasairaalalla tarve kahdelle paikalle Operatiivisen hoidon vastuualuejohtaja Sari Sjövall sanoo merkittävimmäksi syyksi Diakonin palveluista luopumiseen sen, ettei sairaanhoitopiiri voi yksin taata jatkuvasti vähintään neljää potilasta saattohoitoon. Tarve saattaisi olla keskimäärin kahdelle potilaalle vaativan tason saattohoidossa. Sjövall arvioi, ettei hoitotarve mahdollista ympärivuorokautisen palvelun ylläpitoa taloudellisesti, koska Porin perusturva on jo aiemmin ilmoittanut saattohoidon siirtämisestä omille osastoilleen. Myös useissa Satakunnan kunnissa saattohoito hoidetaan omana toimintana. – Satasairaalan tarve saattohoitopaikoille ei siis ole suuri. Meillä on kaksi palliatiivisen hoidon erityispätevyyden omaa lääkäriä ja anestesiologit pystyvät vastaamaan kivunhoitoon. Aina ei hoidon tarpeesta ole tullut osaajien tietoon ja tähän tavoitellaan kohennusta palliatiivisella poliklinikalla. Satasairaalassa haetaan Sjövallin mukaan ratkaisuvaihtoehtoa vaativan tason osastohoidolle ja tarvittavan hoitajaosaamisen keskittämiselle. Diakonin hoidon laatua Sari Sjövall kiittelee todella tasokkaaksi, eikä aivan vastaavaa hoitoa peruskunnissa eikä Satasairaalassakaan ole tarjolla. – Meilläkin on vielä paljon tekemistä, hän sanoo.