Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Eduskuntaan etenevä kansalaisaloite muuttaisi kaivoslakia merkittävästi – "Kaivokset saavat aikaan tunneperäistä suhtautumista"

Kaivoslain uudistusta vaativasta Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloitteesta löytyy useita Rinteen hallitusohjelmassa jo sovittuja kirjauksia, mutta monilta osin aloite on hallituksen kirjauksia tiukempi. Yli 50 100 allekirjoitusta kerännyt aloite etenee seuraavaksi eduskunnan käsittelyyn. Aloitteessa vaaditaan muun muassa Suomeen kaivosveroa. Rinteen hallitusohjelmassa luvataan selvittää erillisen kaivosveron käyttöönotto, "jotta maaperän kaivannaisista saadaan yhteiskunnalle kohtuullinen korvaus." Kevään vaalikeskusteluissa suurin osa hallituspuolueista kannatti jonkinlaista kaivosveroa. Kuten muitakin veroasioita, myös kaivosveroa käsitellään valtiovarainministeriössä. Työ- ja elinkeinoministeriön kehittämispäällikkö Maija Uusisuo arvioi, että kaivosvero ei ole ministeriön valmistelulistalla ensimmäisenä, sillä sen tuotto ei olisi välttämättä kovin suuri. Mittava määrä muutoksia Kansalaisaloite on useista kohdista hallitusohjelman kirjauksia tiukempi. Sen hyväksyminen tarkoittaisi monelta osin kaivoslain perinpohjaista uudistamista. Aloite vaatii esimerkiksi maanomistajien suostumusta jo malminetsintävaiheessa. Nyt luvan voi saada Tukesilta myös ilman tätä. Sekä kansalaisaloite että hallitusohjelma haluavat myös antaa kunnille mahdollisuuden päättää kaavoituksen avulla kaivostoiminnasta niiden alueella. Lisäksi hallitusohjelmasta ja kansalaisaloitteesta löytyy yhteisiä tavoitteita kaivosluvan ja ympäristöluvan yhteensovittamisen edistämisessä. Maija Uusisuo kertoo perehtyneensä aloitteen sisältöön vasta viikonlopun jälkeen. – Aloite sisältää mittavan määrän nykyisten kaivoslakipykälien muutoksia. Näyttäisi kuitenkin siltä, että aloitteesta, hallitusohjelmasta sekä tänä kesänä valmistuneesta kaivoslakia käsittelevästä raportista löytyy samankaltaisia asioita ja yhteneväisyyksiä. Kansalaisaloitteen allekirjoittajamäärät kasvoivat rajusti hetkessä. Viime viikon alussa allekirjoituksia oli reilu 20 000 ja viikonloppuna aloite ylitti jo tarvittavan 50 000 allekirjoittaneen rajan. Uusisuon mukaan mikään kaivoksiin liittyvä uutinen ei enää yllätä häntä. – Kaivokset saavat aikaan tunneperäistä suhtautumista ihmisissä. Vuosien mittaan on nähty, että kaivokset ovat jossain vaiheessa Suomen talouden pelastaja, jossain vaiheessa kaiken tuhoaja, Uusisuo kuvailee. "Uskon, että eduskunnassa on valmiutta muutokseen" Pro Heinävesi -liikkeen puheenjohtaja Jukka Leppänen uskoo aloitteen mahdollisuuksiin eduskunnassa. Hän oli kansalaisaloitteen toinen allekirjoittaja. – Näen realistisena sen, että aloite menee läpi, jos ei aloitetekstistä löydy mitään eriskummallisuuksia, joita pystyttäisiin kieltämään, Leppänen sanoo. Aloitteen merkittävimpinä kohtina hän pitää esitystä kaivosverosta sekä kuntien oikeutta määritellä oman alueensa käyttöä. Leppänen ei kuitenkaan osaa vertailla hallitusohjelman kirjauksia kansalaisaloitteen vaatimuksiin. – Uskon, että eduskunnassa on valmiutta muutokseen. Ainakin kansasta löytyy tyytymättömyyttä nykytilaan. Sieltä tulee isoa painetta alueiden kansanedustajiin. Ei voi olla niin, että kaivosteollisuus pääsee toteuttamaan teollisuudenhaaraansa muiden elinkeinojen kustannuksella. Tarvitaan kokonaisvaltainen lakiuudistus. Kansalaisaloite on allekirjoitettavissa vielä ensi viikon maanantaihin asti. Ministeri: Kaivosveron tuotto takaisin paikkakunnalle Keskustan elinkeinoministeri Katri Kulmunin mukaan hallitusohjelman kirjaukset vastaavat osin niihin huoliin, joita kansalaisaloitteessa on nostettu esille. Kulmunin mukaan kaivoslakiuudistuksen lähtökohtana on parantaa ympäristönsuojelun tasoa, varmistaa kaivosten toimintaedellytyksiä ja parantaa niin paikallista hyväksyttävyyttä kuin vaikutusmahdollisuuksia. – Ministeri Kulmuni korostaa erityisesti ympäristövakuuksien riittävää tasoa ja kaivosveron selvittämistä siten, että veron tuotto kohdistuisi kaivospaikkakunnille, kirjoittaa elinkeinoministerin erityisavustaja Kari Jääskeläinen . Juttua päivitetty kello 21.39 elinkeinoministeri Katri Kulmunin kommenteilla.