Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Keskustelukooste: ”Kannattais muuten pikkasen miettiä, ketkä ne marjat siihen hilloon on aikoinaan noukkinut”

Porin Nuorkokoomuksen puheenjohtaja Aaro Ali-Hokan mielipidekirjoitus on herättänyt keskustelua puolesta ja vastaan. Ali-Hokka kritisoi kirjoituksessaan paitsi Rinteen hallitusohjelmaa, myös Porin kaupungin taloustilannetta. Kirjoituksen lopussa Ali-Hokka toteaa vielä, että ”Vanhukset ovat minun hillopurkillani syötyään omansa viimeistä lusikallista myöten”, ja ehdottaa, että äänestykselle voisi Suomessa asettaa yläikärajan. Varsinkin vanhusten asioihin liittyvä kommentti on saanut lukijat liikkeelle. – Kyllä ne on lapset ja nuoret, sekä ihmiset, jotka eivät ole maksaneet veroja, jotka käyvät yhteisellä hillopurkilla, kirjoittaa Kokkeli, eikä korvantaustat märät -nimimerkki. – Kannattais muuten pikkasen miettiä, ketkä ne marjat siihen hilloon on aikoinaan noukkinut ennen kuin alkaa sitä purkkia kovasti vahtimaan..., kommentoi nimimerkki AA . Kommentoijista löytyy myös Ali-Hokan kanssa samaa mieltä olevia. – Asiaa, itse olen 53 vuotta ja minun mielestäni minun äänellä pitäisi olla jo selvästi pienempi painoarvo kuin nuorten äänellä, nimimerkki PJ kirjoittaa. – Tuo on hyvä kirjoitus. Kun talous on varmalla pohjalla, saavat kaikki asiansa hyvin. Samoin, jos ei ole mistä ottaa ja saada, ei voi silti kasvattaa menoja, nimetön lukija kirjoittaa. Onpa eräs kommentoija valmis muuttamaan hallituksen muodostamistavan. – Jos voisin, uusisin koko systeemin. Hallituspaikat jaettaisiin äänten mukaan ja sulassa sovussa sitten olisi hoidettava Suomen asioita. Eikö juuri se olisi demokratiaa? miettii nimetön kommentoija. Käy lukemassa kaikki kommentit ja osallistumassa keskusteluun: Kokoomusnuori ehdottaa yläikärajaa äänestämiseen: Vanhukset syövät nuorten hillopurkista – ei heitä kiinnosta kaupungin kirstun kasvattaminen