Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Trump toistaa ylpeänä lempisanaansa, joka loukkaa miljoonien vainottujen ja murhattujen muistoa

Kaikista Donald Trumpin löyhistä ja loukkaavista puheista yksi vaivaa minua erityisesti. Sanahirviö on täynnä kammottavinta mahdollista historian painolastia. Hitlerin Natsi-Saksassa sitä käytettiin juutalaisista, Stalinin Neuvosto-Venäjällä melkein kenestä tahansa ennen ampumista. Maon Kiinassa sen kajahtaessa tieteentekijöitä ja toisinajattelijoita kaatui. Trump käyttää kyseistä sanaa kriittisistä toimittajista. Ehkä hän kokee olevansa älykäs, ehkä vitsikäs. Tuskin hän muuten olisi käyttänyt sanaa julkisesti ainakin toistakymmentä kertaa. Lisäksi hän on viitannut esiintymisissään aiempiin kertoihin, jolloin hän on käyttänyt sanaa. Trump tuntuu olevan kerrassaan ylpeä neronleimauksestaan nimittää kriittisiä toimittajia valeuutisten tekijöiksi ja kansanvihollisiksi ("an enemy of the people"). Kansanvihollisen sukukin uhriksi Kansanvihollinen . Neuvostovallan ja kommunismin omakohtaisesti kokeneille ei ole loukkaavampaa termiä. Kansanvihollisen leima tarkoitti, että kaikki toivo oli mennyttä. KGB:n tai sen yhtä pahamaineisten edeltäjien, Tshekan ja NKVD:n, miehet tulivat aamuyöstä ovelle ja veivät pois. Rangaistus ulottui kansanviholliseksi julistetun perheeseenkin: isät erotettiin lapsistaan, lapset äideistään. Moni vietiin kidutettavaksi, vankeuteen, karkotukseen ja kuolemaan ennen heittämistä joukkohautaan. Nimet poistettiin historiasta, kasvot kuvista. Puolisot jäivät kaipaamaan toisiaan tietämättä totuutta. Yleensä se oli lohduton. Kun vaino oli 1930-luvulla julmimmillaan ja ampumaradat tuottivat ruumiita liukuhihnalta, tuomioita jaettiin pienimpään huhuun vedoten. Perusteeksi riitti pakotettu ilmianto. Jos ilmiantoa ei ollut, se voitiin keksiä. Tärkeintä oli tappaa ja tuhota mahdollisimman paljon kansanvihollisia. Stalinin vainoista on julkaistu paljon hyviä historiateoksia niin Yhdysvalloissa kuin meillä Suomessa. Esimerkiksi tällä viikolla ilmestyi Tarja Lappalaisen ja Martti Turtolan Stalinin tappamat – Muurmannin suomalaisten pitkä ja musta yö (Docendo). Kirjassa kerrotaan, miten kolmen tai kahdenkin miehen kenttäoikeudet tahkosivat kuolemantuomioita yötä päivää Pohjois-Venäjän suomalaisille – ja tasapuolisesti kenelle tahansa vähänkään "epäilyttävälle". "Ensimmäisiä pidätettäviä olivat yleensä yhteisöjensä toimeliaimmat, parhaat ja arvostetuimmat henkilöt. Julistus kansanviholliseksi riitti syyksi, mutta kuka julisti ja millä perusteella, sitä kukaan ei tiennyt. Kaikkialla vallitsi pelko ja epätietoisuus: Entä jos minutkin leimataan kansanviholliseksi? Kukaan ei ollut turvassa." "Kansan vihollinen, yhteisön vihollinen, yhteisen asian vihollinen, kehityksen vihollinen – näin hokivat pidättäjät. Kansanvihollisesta ei saanut jäädä edes nimeä ihmisten muistiin." Trumpin pitää tietää vainoista Trump ei voi olla tietämätön lempisanansa merkityksestä. Onhan hän julistanut olevansa yksi kaikkein älykkäimmistä ihmisistä. Lisäksi hänellä on slovenialainen vaimo. Kyllä Jugoslaviassakin kansanvihollisia tapettiin, ja luulisi amerikkalaistuneen Melania Trumpin siitä tietävän. Ensimmäisen kerran Trump teki länsimaiden historiaa nimittämällä Yhdysvaltojen suurimpia liberaaleja mediataloja kansan vihollisiksi 17. helmikuuta 2017. Mainituiksi tulivat sanomalehti The New York Times , uutiskanava CNN sekä televisioyhtiöt NBC News, ABC ja CBS. Seuraavana kesänä Trump osoitteli jo yksittäisiä toimittajia. Tavattuaan Vladimir Putinin Helsingissä Trump tviittasi, että huipputapaamisen menestystä vähättelevät journalistit ovat "todellisia kansan vihollisia". Seurauksena parlamentin ylähuone eli senaatti hyväksyi elokuussa 2018 yksimielisesti päätöslauselman, jossa todettiin, että toimittajat eivät ole Yhdysvalloissa kansanvihollisia. Olisiko Ibsen sanonnan takana? Trump voisi, jos osaisi, viitata Henrik Ibsenin suosikkinäytelmään Kansan vihollinen 1800-luvulta. Siinä tiedemies yrittää lehtikirjoituksen julkaisemalla pelastaa kaupunkinsa saastuneelta kylpylävedeltä, mutta joutuu paljastuksensa takia epäsuosioon. Ehkä hänen kohtaloaan voisi Trumpin sanastoa käyttäen nimittää noitavainoksi. Trumpia taitaa kuitenkin miellyttää "kansanvihollisessa" sanan hävyttömyys ja loukkaavuus. Se on pahinta, mitä voi sanoa, ja siksi parasta. Amerikkalaisia toimittajia ei lähetetä Gulagiin johtajan vihamielisen sanavalinnan takia. Miljoonille ja taas miljoonille syyttömille ja suojattomille ihmisille niin kävi. Heidän hautakummuillaan Trump riekkuu. Rauha heidän muistolleen. Kirjoittaja on Lännen Median yhteistuotannon päätoimittaja.