Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Näin kankaanpääläiset taloyhtiöt lyövät rahoiksi – Sähkösota tuo miljoonia euroja

Vatajankosken osakkeiden ympärille syntynyt ostokilpailu on tuonut monelle taloyhtiölle yllättävän, mutta mieluisan mahdollisuuden lyödä rahoiksi. Useat kankaanpääläiset taloyhtiöt ovat jo päättäneet myydä tai harkitsevansa myyvänsä osakepottinsa Leppäkoski Groupille, joka on viime kuukausien aikana pyrkinyt kasvattamaan omistusosuuttaan sangen määrätietoisesti, jopa aggressiivisesti. Ostajista vahvimmilla on juuri Leppäkoski, jonka maksuhalukkuus peittoaa selvästi Kankaanpään kaupungin tai Karvian kunnan tarjoukset. Vaikka Leppäkosken viimeinen julkinen ostotarjous umpeutui jo ennen syyskuuta, halukkuus Vatajankosken osakepotin kartuttamiseen on edelleen olemassa. Yksi ostotarjousta harkitsevista taloyhtiöistä on Asunto-osakehtiö Kankaanhovi, joka käsittelee Leppäkoski Oy:n ostotarjousta tämän viikon yhtiökokouksessaan. – Jos saamme 450 euroa osakkeelta, niin kyllä myyminen tuntuisi tässä maailman- ja talouden tilanteessa aika järkevältä, 290 osakkeen pottia hallinnoivan taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Riitta Lahtinen sanoo. Kankaanpään Seudun tietojen mukaan Leppäkoski on saanut neuvoteltua kaupat yli 10 500:sta Vatajankosken E-sarjan osakkeesta. Koska tarjouksissa on hintaeroja riippuen myyntiin annettavien osake-erien koosta, tarkkaa summaa osakekaupoissa liikkuneista eurosummista ei voi sanoa. Osakkeita on viime kuukausina myyty 300– 450 euron kappalehinnalla. Varovaisellakin matematiikalla puhutaan useista miljoonista euroista. Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää on korostetun varovainen puhuessaan osakemääristä: – Meille tarjottiin tuhansia osakkeita ostettavaksi ja niitä tuli ostettua tuhansia. Vielä pidättyväisempi on Leppäkoski Oy:n toimitusjohtaja Juha Koskinen , joka ei ollut innostunut vastaamaan Seudun esittämiin kysymyksiin ostotarjouksen kestosta tai uusimisesta, osakkeiden määristä, niiden myyjätahoista koko omistusosuuden kasvattamisesta tai muusta Vatajankoskeen liittyvästä. – Päädyimme nyt siihen, että emme tässä vaiheessa kommentoi asiaa, Koskinen vastasi. Kun mukaan lasketaan Leppäkosken ostosten lisäksi myös Kankaanpään kaupungin ja Karvian kunnan ostamat osakkeet, sähkösota on vaurastuttanut Pohjois-Satakunnan elinkeinoelämää tai myyjien taloutta enemmän kuin isolla loton jättipotilla. Ei siis ihme, että moni taloyhtiö on valmis luopumaan osakkeista. Paikallislehden kotipesänäkin tunnetulla As. Oy Kankaanhovilla on 290 Vatajankosken osaketta, joiden myyminen toisi tuhdin pesämunan lähivuosien remontteihin. – Se on kieltämättä aika kova tarjous, mutta yhtiökokouksessa sitten näkee, miten siihen meidän taloyhtiössämme suhtaudutaan, asunto-osakeyhtiön hallitukseen kuuluva Mikko Löytökorpi sanoo. Hänen mukaansa asukkaat tuntuvat olevan sangen yksimielisiä. – Vielä tällä hetkellä ei ole tiedossa, että jollakulla ei olisi halukkuutta myymiseen. Riitta Lahtinen huomauttaa, että etukäteen on turha sulkea pois mitään ostajatahoa. – Jos kaupunki tarjoaa enemmän, niin myymme sitten sinne. Se saa ostaa, joka eniten tarjoaa, hän hymähtää. Jos paikallinen omistus innostaa, kaupunki on yhä valmis vankistamaan omistustaan. – Olemme edelleen ostaneet yksittäisiä tai suurempia eriä osakkeita, ja kaupunkikonserni on edelleen valmis ostamaan, jos niitä tarjotaan, Hatanpää sanoo. Julkisella puolella ei kuitenkaan ole hinkua hintakilpailuun. – Siihen emme voi lähteä. On linjattu, että hinta on se 340 euroa osakkeelta, toppuuttelee elinkeinojohtaja Marko Rajamäki , joka työskentelee myös Kankaanpään Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtajana. Vatajankosken toimitusjohtajan Pekka Passin mukaan taloyhtiöiden ja yksityishenkilöiden lisäksi jotkut isot omistajat ovat luopuneet omistuksistaan. – Varmasti myyjät saavat osakkeistaan nyt aika hyvän tuoton, koska valtaosa on saanut osakkeet varsin edullisesti vuoden 2006 osakeannissa. Alueen käyttötalouteen se tuo euroja, Passi myöntää.