Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Varovasti liikenteessä – ajokeli Satakunnassa muuttuu illan mittaan erittäin huonoksi

Perjantain vastainen yö toi jo Satakuntaan lumipeitteen ja liukasti tiet. Aamulla ja perjantaipäivän mittaan on sattunut useita ojaanajoja . Sää muuttuu perjantai-illan mittaan, ja Satakuntaan saapuu sateita, jotka jatkuvat yöllä. Sateen olomuoto vaihtelee yön kuluessa ja eri puolilla maakuntaa. – Jos kaikki sade tulisi illan ja yön aikana lumena, sitä kertyisi 5–10 senttiä. Eniten voi tulla Porin seudulle ja siitä koilliseen. Osa tästäkin on luultavasti vettä, sanoo Forecan päivystävä meteorologi Juha Föhr . Kun sekä ilman että tien lämpötila on nollan tuntumassa ja sateen olomuoto voi vaihdella, kannattaa varata riittävästi aikaa matkantekoon, Föhr muistuttaa. Hän kehottaa tiellä liikkujia seuraamaan myös tien lämpötilasta kertovia tietoja. Föhrin mukaan sivuteillä, joita ei suolata, on myös niin sanotun jäätävän sateen mahdollisuus. Näin käy, jos tienpinta on pakkasella, ja siihen tulee vettä päälle. Ajokeli muuttuu ennusteiden mukaan erittäin huonoksi. Liikenneolosuhteita ja -ennusteita voit seurata täältä .