Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Merihädässä ollut norjalaisristeilijä kulkee taas ja matkustajia evakuoidaan – kapteeni on lehtitietojen perusteella suomalainen

Lauantaina merihätään joutunut Viking Sky -aluksen evakuointi on käynnissä. Verdens Gang -lehti ja yleisradioyhtiö NRK kertovat, että laivalla on yli 1 300 matkustajaa ja miehistön jäsentä, joita on evakuoitu helikopterien avulla. Sunnuntaina aamulla noin 340 ihmistä oli evakuoitu laivalta. Aallot ovat niin korkeita ja tuuli kova, ettei pelastusveneitä ole käytetty. Lisäksi kolme aluksen neljästä moottorista on saatu uudestaan toimimaan ja se aiotaan viedä lähellä sijaitsevaan Molden satamaan. Kaksi hinaajaa on valmiina auttamaan laivaa. Viking Sky oli vaarassa jopa kaatua kovassa merenkäynnissä, kun sen moottorit eivät toimineet lauantaina kunnolla. Lauantaina alus joutui 6-8 metrin korkuisiin aaltoihin ja tuulta oli noin 24 metriä sekunnissa. Norjalaismedian mukaan laiva oli pahimmillaan vain noin sadan metrin päässä ajautumisesta maihin. Verdens Gang -lehden mukaan aluksen kapteeni sekä henkilökunnan päällikkö ovat suomalaisia. Laivan miehistö tulee 45 maasta. Myös matkustajat ovat kotoisin useista eri maista. Laivalla oli ainakin useita yhdysvaltalaisia ja brittiläisiä matkustajia. Ainakin 17 matkustajaa loukkaantui lievästi tai vakavasti voimakkaasti keinuvalla laivalla, mutta hengenvaaraa ei ole raportoitu olevan kenelläkään. Viking Sky oli matkalla Tromssasta Stavangeriin. Laiva on 227 metriä pitkä ja se on valmistunut vuonna 2017.