Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Pori–Tampere-lisäraide palvelisi myös lähihenkilöliikennettä

Porin ja Tampereen välinen raideliikenneosuus on tärkeä valtaväylä, mutta tuskastuttavan hidas sellainen. Raide on ruuhkautumassa pahoin, sillä sitä käyttää niin henkilöliikenne kuin teollisuuden ja kahden sataman ruokkima tavaraliikenne. Ruuhkan lisäksi rataa hidastavat puolensataa tasoristeystä, osittain radan tekninen uudistustarve sekä tietenkin pysäkit, joita on matkan varrella useita. Ruuhkaisen välin kehittäminen ei ikävä kyllä ole Väyläviraston kärkihankelistoilla. Perusteellista uusimista pidetään vaikuttavuuteen nähden liian kalliina, toki pienempiä parannuksia tehdään jatkuvasti, mistä esimerkkinä radan sähköistys. Enemmänkin voisi tehdä. Satakuntaliitto on laskenut hintalapun Kokemäeltä Tampereelle ulottuvalle rinnakkaisraiteelle. Se on huimat 400 miljoonaa euroa. Hinta on niin kova, että lähitulevaisuudessa sen ei uskota toteutuvan. Tavoite on hyvä ja sitä pitää edistää kaikin keinoin. Kyse on koko Satakunnan elinvoimaa säteilevästä suonesta. Vertailun vuoksi todettakoon, että Tampere-Helsinki tunnin rata -hankkeen kustannusarvio on alustavasti 5,5 miljardia euroa! Lisäraiteen tarve korostuu teollisuuden ja satamien kautta kulkevan tavaraliikenteen kasvaessa. Myös henkilöliikenne kahden maakunnan pääkaupungin, Porin ja Tampereen välillä ansaitsisi henkilöautoa nopeamman yhteyden. Ruuhkat radalla eivät saa muodostua tulpaksi, joka estää maakunnan kehittymisen. Rinnakkaisrata tulee saada rakennusohjelmaan mieluummin vuoteen 2030 kuin 2050 mennessä. Rinnakkaisradalla on myös huomattava merkitys lähihenkilöliikenteelle. Rinnakkaisrata purkaisi kiskoilta ruuhkaa ja mahdollistaisi myös hitaamman lähihenkilöliikenteen kehittämisen. Mikäli raiteilla on tilaa, voitaisiin helposti avata lähiliikenteelle uusia asemia, esimerkiksi Nakkilaan ja Ulvilaan. Nakkilassa asemanseutua pidetään valmiudessa. Maakunnan työmatkaliikenteelle lähijunapalvelu olisi piristysruiske. Harjavallan teolliset työpaikat ja maakunnan kasvukeskus Porin tarjoamat työpaikat tulisi olla saavutettavissa myös kätevillä paikallisjunayhteyksillä nykyistä helpommin. Nakkilassa aseman seutua on pidetty keskustan kehittämisessä siinä valmiudessa, että junien halutaan jälleen pysähtyvän asemalla, esimerkiksi lähijunien myötä. Oikaisu: Artikkelia muutettu. Korjattu rautatieverkon ylläpitäjäksi Väylävirasto, alkuperäisessä tekstissä se oli virheellisesti VR.