Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Oppositio syytti hallitusta teollisuuden kilpailukyvyn heikentämisestä: "Teidän touhussanne ei ole lainkaan realismia"

Suomen teollisuuden kilpailukyky ja verotus nousivat pääaiheiksi torstaina eduskunnan ensimmäisellä kyselytunnilla kesän istuntotauon jälkeen. Perussuomalaisten Jukka Mäkynen syytti hallitusta vihervasemmistolaisesta politiikasta, joka heikentää teollisuuden kilpailukykyä ja karkottaa suomalaiset yritykset ulkomaille. – Perään haikailette kuuden tunnin työpäiviä. Teidän touhussanne ei ole lainkaan realismia, Mäkynen sanoi. Pia Kauman (kok.) mukaan Suomen hallitus ei arvosta yrityksiä, mistä kertovat työajan lyhennyspuheiden lisäksi myös sdp:n ohjelmassa olevat yritysverotuksen korotussuunnitelmat sekä yritysten vieroksuminen koronatestien hoitamisessa. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kiisti syytökset ja vastasi, ettei työajan lyhennys ole hallituksen ohjelmassa. – Se oli näkemys, jonka sanoin sdp:n puoluekokouksessa vasta valittuna puheenjohtajana. Se on visio tulevaisuuteen, että tuottavuuden parantuessa parannamme myös tavallisten työntekijöiden asemaa ja elämää. Marin lupasi hallituksen keventävän teollisuuden sähköveron ensi vuoden alusta EU:n minimiin hallitusohjelman mukaisesti. Hän nosti esille myös sen, että jos koronatilanne pystyttään hoitamaan hyvin, sitä myös kansainväliset sijoittajat arvostavat investointipäätöksiä tehdessään. Marinin mukaan hallitus tekee budjettiriihessä päätöksiä suomalaisen työllisyyden ja talouden vahvistamisesta. Hän lisäsi, että myös EU:ssa on tehty merkittäviä päätöksiä Euroopan elpymisestä, millä hän tarkoitti 750 miljardin euron elpymisrahastoa. – Myös Suomi tekee oman elpymissuunnitelman, jolla on mahdollista vahvistaa meidän elinkeinotoimintaamme ja meidän teollisuutemme toimintaedellytyksiä. Tuloverotukseen vain inflaatiotarkistus Ville Tavio (ps.) peräsi hallitukselta veronkevennyksiä kansalaisten ostovoiman lisäämiseksi. Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan hallitus ei ole tekemässä tuloverotukseen muuta kevennystä kuin inflaatiotarkistuksen. – Kokoomus esitti kesällä miljardin tuloveron kevennystä työllisyystoimena. Vastaukseni oli, että se tuottaisi 6 000 työpaikkaa. Yksi työpaikka maksaisi 180 000 työpaikkaa. Se ei ole kustannustehokas tapa. Vanhanen totesi myös, että kun tuloverokevennykset halutaan yleensä rahoittaa haittaveroja korottamalla, tullaan asioihin, joita teollisuus ja vienti vastustavat. Vanhanen iski perussuomalaisia vihervasemmistolaisuudesta Antti Lindtman (sd.) sanoi, että teollisuuden sähkövero lasketaan alemmalle tasolle kuin kokoomuksen ja perussuomalaisten ollessa hallituksessa. – Dieselin hinta on reaalisesti alemmalla tasolla kuin silloin, kun perussuomalaiset olivat hallituksessa. Matti Vanhanen ihmetteli perussuomalaisten syytöksiä vihervasemmistolaisesta politiikasta. – Kun viime kaudella perussuomalaiset olivat nostamassa polttoaineverotusta, niin oliko se teiltä tietoinen ilmaus siitä, että halusitte olla vihervasemmistolaisia? Irtisanomissuoja keskusteluun Työministeri Tuula Haataisen (sd.) mukaan Kaipolan tehtaan sulkemisen yhteydessä on noussut esiin, onko Suomessa helpompaa irtisanoa työntekijöitä kuin muualla Euroopassa. – Kyllä näin voi sanoa. On käytävä keskustelu, onko irtisanomissuojaa syytä tarkastella uudella tavalla. Näkisin, että tässä keskustelussa myös työmarkkinaosapuolet olisivat mukana. Pia Kauma ihmetteli, millaisen viestin Haataisen puheenvuoro lähetti yritykselle, joka haluaisi investoida Suomeen. – Olen varma, että silloin ajatellaan, että ainakaan Suomeen emme ole tulossa.