Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Pelättiin kuollutta kulttuurikesää, tulikin uniikki ja erilainen kesä

Koronatilanteen nopeat käänteet ovat saattaneet tapahtumakesän erikoiseen tilanteeseen. Satakunnassakin kaikenkokoiset kulttuuritapahtumat kaatuivat kuin korttitalo maalis-toukokuussa. Maaperä korttien alla kävi kovin huteraksi, kun poikkeuslain myötä yli kymmenen hengen kokoontumiset kiellettiin. Tapahtumien järjestäjät kesäteattereista festivaaleihin ripustivat hansikkaat naulaan hyvissä ajoin. Viime hetken perumisten aiheuttamat lisäkustannukset ovat niin suuret, että juuri kukaan ei halunnut lykätä perumispäätöstä kesäkuun puolelle. Koronatilanne kehittyi sitten yllättävän nopeasti suotuisaan suuntaan niin, että hallitus pääsi höllentämään rajoituksia enemmän kuin osattiin aavistaa. Useimpia kesätapahtumia ajatellen avautuminen tapahtui liian myöhään. Ammattimaista festivaalia ei polkaista uudelleen pystyyn parissa kuukaudessa, kuten Pori Jazzin toimitusjohtaja Miika Ranne on todennut. Eikä polkaista kesäteatteriakaan. Harjoittelu ja valmistelu, markkinointi ja lipunmyynti sekä muut oheistoiminnat vaatisivat aivan liian paljon talkooväeltä. Vai polkaistaisiinko sittenkin? Entä jos kesäteatterin konsepti muuttuisi. 20 hengen sijaan lavalla voisi olla 2–3 uskaliasta, jotka esittäisivät pienen kamarinäytelmän tai kokeellisempaa teatteria. Nyt onkin siis pienten ja ketterien tekijöiden aika toimia. Pikku esitys pystyyn, some-markkinointia kehiin, ja kesätapahtumia janoava yleisö saapuu paikalle matalalla kynnyksellä. Satakunnan Kansa kantaa omaa korttaan kekoon tarjoamalla teatterintekijöille mahdollisuuden suoriin lähetyksiin. Noin 10 minuuttia kestävät mininäytelmät ja muut esitykset ovat tervetulleita. Tunnettujen artistien esiintymiset massafestivaaleilla ovat jo vaihtuneet intiimimpiin, ketterästi polkaistuihin tilaisuuksiin, joissa kontakti yleisöön on aiempaa välittömämpi. Nyt mitataan , pystyykö iso koneisto muuntautumaan pieneksi ja ketteräksi. Esimerkiksi Karmarock ilmoittaa tarjoavansa vaihtoehtoista ohjelmaa yleisölleen. Mitä tekee Pori Jazz? Keskittyykö organisaatio täysillä ensi vuoteen vai onko täksi vuodeksi luvassa pikku yllätyksiä? Kuolleen kulttuurikesän sijaan kesä 2020 saatetaankin muistaa erilaisena, intiiminä ja uniikkina tapahtumakesänä.