Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Ulvilan Uran pyöräsuunnistajalle ensimmäinen henkilökohtainen arvokisamitali EM-kilpailuista: ”Maastossa ajattelin, että ehkä tällä kymmenen sakkiin ajetaan”

Pyöräsuunnistuksen EM-kilpailut päättyivät suomalaisittain iloisissa merkeissä, kun Ulvilan Uraa seuratasolla edustava Kare Kaskinen onnistui yhteislähtökilpailuissa hopean arvoisesti. Suomalaispäivää täydensi Ingrid Stengårdin pronssimitali. Miehissä kilpailun ykköspaikan otti Venäjän Anton Foliforov , jolle Kaskinen jäi vain 23 sekuntia. Pronssille ajoi Espanjan Angel Garcia . Niin Kaskisen kuin pronssille ajaneen Garcian mitalit olivat jonkinasteinen yllätys, sillä ennen tätä kilpailua miehiä ei juuri ole kuuden parhaan joukossa kansainvälisillä areenoilla nähty. – Kilpailu ei ollut taidollisesti tai fyysisesti liian vaatia, kun tällainen puolivireinen kaverikin pääsi menestymään. Yhteislähtökilpailussa on viisainta pysyä letkassa. Nyt löytyi sopiviin kohtiin järkeä ja tein hyviä ratkaisuja, joilla pääsi kuittaamaan muiden virheitä. Maastossa ajattelin, että ehkä tällä kymmenen sakkiin ajetaan, Kaskinen hämmästeli maalissa selvinnyttä ensimmäistä henkilökohtaista mitaliaan liiton tiedotteessa. Ulvilassa asuva Kaskinen kertoo, että talvikauden harjoittelu on sujunut paremmin kuin muutamana edellisenä vuotena, mutta täyspäivänen työ pitkine työmatkoineen rajoittaa täysillä lajiin panostamista. Viestit ja yhteislähtökilpailut saavat miehen kuitenkin esittämään parasta. Nyt saavutettu mitali on miehelle toinen, sillä Kaskiselle ajoi edellisissä EM-kilpailuissa pronssia ottaneessa sekaviestijoukkueessa. – Yksinään en saa ajettua fyysisesti niin kovaa. Kun on joku, jota vastaan ajella, pystyn ajamaan omalla limiitilläni. Alkumatkan jyrkässä nousussa tuntui, että nyt selkä katkeaa, mutta onneksi loppupätkä oli fyysisesti kevyempi ja päätin suunnistaa sitä tarkemmin. Oma haasteensa oli selvittää, mikä polku oli minkäkin nopeuksinen ja se oli välillä vähän arpapeliä, Kaskinen kertoi paljon reitinvalintaa sisältäneestä radasta, jolle oman leimansa toi villisikojen mylläämät polut ja heinikon peittämät tiet. Miesten kilpailussa taistelu hyvistä sijoista oli mitalistien takana tiukkaa. Pekka Niemi oli kilpailun kahdeksas ja matkan hallitseva maailmanmestari Jussi Laurila 12 sekuntia hitaammalla ajalla 12:s. Myös nuori Juha Lilja onnistui ensimmäisissä aikuisten arvokilpailuissaan ja tuloksena oli 18. sija 2,5 minuutin erolla kärkeen. Stengård EM-mitaleille kuuden vuoden tauon jälkeen Naisissa äitiyslomilta suunnistusradoille palannut Ingrid Stengård näytti, että iskukykyä löytyy. Nainen otti yhteislähtökilpailun pronssia. Myös hopea oli lähellä, mutta lopun huonot reitinvalinnat tiputtivat sijaa pykälällä. Eroa ylivoimaiseen voittoon ajaneeseen Tanskan Camilla Söegaardiin jäi maalissa 2,31, mutta hopea oli vain yhdeksän sekunnin päässä. – Muutama reitinvalinta ei ollut ihan paras ja toisella lenkillä aloin hyytyä ylämäkeen. Onneksi matka ei ollut tämän pidempi, Stengård kertoi kilpailustaan. Suomalaisista Marika Hara ja Teemu Kaksonen kärsivät ongelmista pyörän kanssa ja Hara joutui lopulta keskeyttämään kilpailun.