Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Hanna Ruohomaa etsii lukuharrastuksesta apua yllättävään ongelmaan – ”Varsinkin lämpimillä ilmoilla voi tapahtua yöllä kaikenlaista”

Naisten Kansallisessa Liigassa HJK:ssa pelaava euralaislähtöinen Hanna Ruohomaa lukee paljon kirjoja. Suurelta osin siksi, että hän nauttii lukemisesta erittäin paljon, mutta taustalla on myös huomattavasti erikoisempi syy kuin monella muulla kirjojen ahmijalla. Ruohomaa nimittäin kävelee unissaan. Joskus kirjat auttavat häntä rauhoittumaan ja samalla myös nukkumaan sikeämmin. Niin, ettei yöllä tapahdu mitään erikoista. – Lääkärinkin kanssa olen keskustellut unissakävelystä ja siihen olemme yrittäneet löytää parasta mahdollista ratkaisua. Nykyään iltarutiineihini kuuluu se, että suljen kaikki älylaitteet ajoissa ja yritän rauhoittaa samalla ajatustani. Kirjan lukeminen on ollut paikoittain hyvä rauhoittumiskeino, mutta ei todellakaan aina, Ruohomaa kertoo. Tehokkaaksi on osoittautunut hieman raskaslukuisemman kirjan lukeminen. – Välillä kirjan tapahtumat tulevat minulle uniin asti. Aloitin esimerkiksi aika raskaslukuisen ja tylsäksikin sanotun Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistuksen , joka toimi alussa todella hyvänä nukutuskeinona. Nukahdin toistuvasti parin sivun jälkeen. – Sekin kuitenkin muuttui lopulta niin hyväksi, että luin toistuvasti 40 sivua putkeen. Siitä ei tainnut suoraan tulla uniin tarinaa, mutta unissakävelyä oli pari kertaa. Mitä unissakävely Ruohomaan kohdalla sitten tarkoittaa? – Varsinkin  lämpimillä ilmoilla unen laatu on minulla huonompi ja sitten voi tapahtua yöllä kaikenlaista pientä. En ole onneksi mitään vaarallista tehnyt tai asunnosta unissani poistunut. – Vähän aikaa sitten näin puoliunessa liito-oravan juoksevan sänkyni alle, jonka jälkeen nousin ylös hakemaan taskulampun ja katsoin sinne. Ei siellä tietenkään mitään oravaa ollut, mutta tällaisia juttuja minulle välillä tulee. Se on sellaista unen ja valveillaolon sekoitusta, jonka aikana ei ole kunnolla hereillä, eikä myöskään nuku, Ruohomaa paljastaa. Harry Potterit ovat suuri suosikki Ruohomaan ylivoimainen kirjasuosikki löytyy harvinaisen helposti. Hän on lukenut J. K. Rowlingin seitsemän kirjaa sisältävän Harry Potter - kirjasarjan läpi peräti seitsemän kertaa. – Oma innostukseni kirjoihin ja lukemiseen lähti jo lapsuudesta, kun äiti luki minulle paljon. Opin myös lukemaan ennen koulua, koska äiti ei aina jaksanut lukea ihan niin paljon kuin olisin halunnut kuunnella. Piti siis opetella lukemaan, että tietää mitä Harry Potterille seuraavaksi tapahtuu, Ruohomaa nauraa. – Olin muistaakseni 5-vuotias, kun ensimmäisen kerran Harry Potteria kuulin. Seuraavan noin kymmenen vuoden aikana, kun sarjan kirjoja ilmestyi, pääsin tavallaan kasvamaan Harryn mukana. Sarja on minulle ihan selvä ykkönen kaikista kirjoista. Sen verran vahvassa kirjaharrastus Ruohomaalla on, että hän on ollut järjestämässä muun muassa HJK:n joukkueen omaa kirjakerhoa, jossa on tällä hetkellä mukana kahdeksan pelaajaa. – Yksi pelaaja sanoo kirjan nimen, ja kaikki lukevat sitten sitä kirjaa viikon aikana. Sen jälkeen keskustelemme siitä yhdessä. Olen saanut paljon uusia mielenkiintoisia kokemuksia, kuten vaikkapa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla , jota en olisi todennäköisesti koskaan aloittanut itse lukemaan. Tällä hetkellä Ruohomaalla on kesken Daniel Defoen kirjoittama Robinson Crusoe, joka kertoo miehen selviytymistarinasta autiosaarella. – On ollut jo tähän mennessä sellainen kirja, että voi tulla mukaan uniin asti, Ruohomaa nauraa. Ruohomaan asunto Helsingissä ei ole kovin iso, joten huonekalujen valinnassa oli tehtävä isoja valintoja. Kirjat veivät voiton monesta muusta asiasta. – Minun piti valita kirjahylly tai ruokapöytä, kun molemmat eivät asuntoon mahtuneet. Valinta oli ilman muuta kirjahylly. Ilman ruokapöytää olen pärjännyt ihan hyvin, Ruohomaa hymyilee. Kotona oleminen oli uutta ja jännittävää Maaliskuussa alkanut koronatauko ainoastaan lisäsi Ruohomaan innostusta lukemiseen. Aikaa oli enemmän, joten hän vietti mielellään aikaa kirjoja lukien. Tilanne oli kuitenkin liikkumaan tottuneelle urheilijalle yleisesti erittäin outo. – Minulle se oli erikoinen kokonaisuus. En ole yleensä ehtinyt olla pidempiä aikoja kotona. FC Raumassa ja NiceFutiksessa pelatessani matkustamista oli aina, ja tietysti myös harjoittelua oli paljon. HJK:n kanssa harjoituksia on usein, joten kotona oleminen oli itselleni tavallaan jotain uutta ja jännittävää. Vaikka äänikirjojen kuunteleminen on nykyään yleistä, Ruohomaa haluaa nimenomaan lukea kirjansa, eikä kuunnella niitä. – En ole vielä päässyt sisään kirjojen kuuntelemiseen. Olen sitä kyllä yrittänyt, mutta huomannut jossain kohtaa, että edelliset kymmenen minuuttia ovat menneet lähes kokonaan ohi. Minulle nimenomaan kirja on se juttu. Uuden kirjan tuoksukin on ihan mahtava. – Olen myös niissä kaikkiruokainen. Nuorempana kiinnostivat erityisesti fantasiakirjat, mutta nykyään kaikenlaiset romaanit ovat eniten oma juttuni. Mestarien liigan karsintapelit syksyllä Naisten Kansallinen Liiga on pyörähtänyt kesäkuussa käyntiin koronatauon jälkeen. Ruohomaan HJK on voittanut kolmesta pelistään kaksi ja pelannut yhden tasapelin. Viime kauden mestarille alku on siis ollut ihan hyvä. Kaudesta ei voi kuitenkaan olettaa tulevan helppo. – Kansallinen Liiga tulee olemaan todella tasainen tänä vuonna ja mestaruuden uusiminen kiinnostaa meitä totta kai valtavasti. Itselleni tämä on jo kymmenes kausi pääsarjapelaajana, ja haluan vankistaa sekä säilyttää oman asemani sarjan runkopelaajien joukossa. – Lisäksi meillä on syksyllä edessä Mestarien liigan karsintapelejä, jotka ovat itselleni todella hieno uusi kokemus. Ne tuovat motivaatiota kaikkeen muuhunkin tekemiseen. Kiva on ollut palata pienen tauon jälkeen takaisin tositoimiin. Satakunnan Kansan juttusarjassa selvitetään, minkälaisia kirjoja paikalliset urheiluhenkilöt lukevat. Jokainen haastateltava saa valita, ketä haastattelemme seuraavaksi. Uusi haastateltava pitää löytyä eri urheilulajista, eikä haastateltavan tarvitse tuntea häntä entuudestaan. Hanna Ruohomaa valitsi Musan Salaman ja Suomen maajoukkueen futsalpelaaja Elina Setälän.