Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Espanja palasi koripalloilun maailmanmestariksi 13 vuoden tauon jälkeen – titteli heltisi puhtaalla pelillä

Espanja päätti koripalloilun miesten MM-turnauksen maailmanmestaruuteen. Se murskasi Pekingissä MM-loppuottelussa Argentiinan 95–75 (43–31). Espanja antoi Argentiinalle shokkihoitoa heti alusta lähtien livahdettuaan vajaassa kahdessa minuutissa 7–0-johtoon. Argentiina nousi jo kahden pisteen päähän 12–14:ään, mutta sen jälkeen Espanja karkasi toisella jaksolla 17 pisteen johtoon (31–14). Aggressiivisella puolustuspelillä ja varsinkin riistoillaan MM-pudotuspeleissä loistanut Argentiina ei finaalissa päässyt hyödyntämään nopeita vastahyökkäyksiä. Espanja liikkui kentällä rivakammin, sulki korialustat ja kahmi levypalloja. Toivottomiin heittopaikkoihin ajautunut Argentiina näytti jopa väsyneeltä. Espanja johti finaalin puolivälissä 43–31 ja kasvatti eron kolmannella neljänneksellä turvallisesti 19 pisteeseen. Argentiina piristyi hieman viimeisellä jaksolla, mutta Espanja kuittasi varmoilla vastaiskuilla. Argentiinan neuvottomuutta kuvasi, kuinka eksyksissä välierässä 28 pisteellään Ranskan upottanut laitahyökkääjä Luis Scol a oli finaalissa: hän avasi pistetilinsä Espanjaa vastaan vasta kolmannella neljänneksellä. Espanjan ylivoimaa levypallovertailussa Kaiken aikaa peliä hallinnut Espanja pyöritti Argentiinaa laajalla pelaajaringillä. Phoenix Sunsin NBA-pelintekijä Ricky Rubio heitti 20 pistettä. Toronto Raptorsin keskushyökkääjä Marc Gasol isännöi jämäkästi kolmen sekunnin alueella. Gabriel Deck pussitti Argentiinalle 24 pistettä. Turnauksessa ihastuttanut pelintekijä Facundo Campazzo oli pimennossa. Rautaiseen joukkuepuolustukseensa turvannut Espanja voitti levypallot Argentiinaa vastaan murskaavasti 47–27. Espanja voitti MM-turnauksen kaikki kahdeksan otteluaan. Se selviytyi finaaliin kukistettuaan välierässä Australian. Maailmanmestaruus on Espanjan toinen. Edellinen on vuodelta 2006. MM-pronssia otti Ranska. Neljäs oli MM-mitalipelien ensikertalainen Australia.