Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Tämä kuva on kuin taideteos! Raumalainen Ville ikuisti trombin, vesi lensi kymmenien metrien päähän – ”Amerikassa samasta ilmiöstä puhutaan tornadona”

Rauman sataman kohdalla Ville Andersson ikuisti perjantaina kello 6.50 vesipatsaan, joka on meteorologin mukaan yleisemmältä nimeltään trombi. Vesistöalueilla esiintyviä trombeja kutsutaan myös vesipatsaiksi. Katso kuva trombista alla: – Suomessa nimitämme sen trombiksi, Amerikassa taas samasta ilmiöstä puhutaan tornadona. Perjantaina on nähty kaksi trombia, tuo kyseinen Raumalla ja toinen Kemiönsaaren edustalla eli Turun saaristossa, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Kokko . Raumalainen Andersson kertoo aiemminkin nähneensä trombeja ja ottaneensa yhdestä kuvankin noin kymmenen vuotta sitten. – Aiemmin en ole kyllä nähnyt sitä noin läheltä. Olin alle sadan metrin päässä, ja siinä lensi vettä laiturille saakka, mies kertoo. Hän otti kuvan kännykällä. Voi kaataa veneen tai auton Meteorologi Kokon mukaan trombit ovat harvinaisia, mutta niitä esiintyy joka vuosi jossain päin Suomea. Loppukesä ja alkusyksy on hyvin tyypillinen aika trombille, koska merivesi on vielä lämmintä ja ilma sen päällä jo verrattain kylmää. – Lämpöhän haluaa aina nousta ylöspäin, joten lämpötilaero aiheuttaa epästabiilin tilanteen. Trombi syntyy kuuro- tai ukkospilven nousuvirtauksen yhteyteen. Kokon mukaan trombi voi olla myös vaarallinen. – Kyseessä on hyvin voimakas luonnonilmiö. Trombissa tuulennopeus on vähintään 18 metriä sekunnissa eli siinä alkaa olla tuuli jo myrskynopeuksissa. Se voi esimerkiksi kaataa puita tai nostaa merellä olevan pienveneen ilmaan. Ilmatieteen laitoksen mukaan myöskään auto ei ole turvallinen paikka, sillä trombi voi kaataa auton. –Pysäköi auto suojaan etäälle puista ja sähkölinjoista, Ilmatieteen laitoksen sivuilla neuvotaan. Maantieteellisesti trombien esiintymistiheys Suomessa on suurin maan itäosassa sekä eteläisillä ja lounaisilla merialueilla. Vähiten trombeja esiintyy Lapissa ja maan länsiosan sisämaa-alueilla.