Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kuninkuuskisassa epäonnistunut Välähdys tulee täydessä iskussa Porin raveihin

Lahden kuninkuuskisassa täydellisen epäonnistumisen kokenut Välähdys hakee Porin superlauantai-illan raveissa paluuta parrasvaloihin. Ville Korjuksen omistama ja valmentama 10-vuotias Vieskerin jälkeläinen oli etukäteen yksi suurimmista ennakkosuosikeista laakeriseppeleen saajaksi Lahdessa. Kaikki meni pieleen jo avausmatkalla, jolla tuli hylkääminen loppusuoran laukan vuoksi. Eivätkä sunnuntain kaksi matkaa menneet sen paremmin. Sekä maililla että pitkällä päätösmatkalla sijoitukseksi tuli kahdeksas. Mitään konkreettista syytä Korjus ei Lahden surkeaan menestykseen ole löytänyt. – Saattaa olla, että Lahden esityksessä näkyi kovien starttien puute. Välähdys palautui Lahden reissusta hyvin ja tulee Poriin hyvässä kunnossa. Mielestäni hevosen pitäisi toimia täydellisesti, ja uskon sen petraavan ja toimivan hyvin. Starttihan sen sitten näyttää. Enhän olisi ilmoittanut Välähdystä starttiin, ellen odottaisi menestystä, Korjus toteaa Hevosurheilulehden haastattelussa. Vauhtivarathan Välähdyksellä ovat valtavat, sillä se pystyy ravin maistuessa avaamaan lähtöauton takaa hurjaa jopa alle 1.15-aikaista kilometriaikaa. Välähdyksen pahin vastustaja laukan lisäksi on kuninkuuskisassa hyvin menestynyt Camri, mutta Terho Rautiaisen ajokkia rasittaa maililla paha uloin lähtörata. Välähdyksen ja Camrin lisäksi lähtöön osallistuvat kuninkuuskisakävijät Larvan Hurmos, Rapin Aatos ja A.T. Veeti sekä Nopsan Vauhti, Pyörylän Parooni ja Eikfaksen. Lämminveristen avoimen mailin suosikit tulevat Harri Koivusen laatutallista. Tallipäällikkö itse ajaa Springoveria ja Olli Koivunen Sobel Conwayta. Molempien hevostan taustalla on muun muassa Kari Lähdekorpi. Lauantaina kilpaillaan historian kolmas superlauantai. Samanaikaisesti Porin kanssa ravataan Jyväskylässä. Molemmissa paikoissa ajetaan kahdeksan lähtö porrastetusti. Toto75-pelissä on neljä Porin ja kolme Jyväskylän lähtöä. Porin superlauantairavit kello 17.