Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri SK Cup

Pam päätti lakoista ja iskee lujasti S-ryhmään: ensin työt pysähtyvät Prismoissa – "Kyse on vaikuttavuudesta"

Palvelualojen ammattiliitto Pam päätti perjantaina työtaistelutoimista sen jälkeen, kun se katkaisi kaupan ja kiinteistöpalvelualojen työehtoneuvottelut. Ellei sopimusta sitä ennen synny, on kahden viikon kuluttua alkavissa lakoissa yhteensä lähes 50 000 työntekijää. Lakko kohdistuisi ensimmäisessä vaiheessa hyvin voimakkaasti S-ryhmään. Viikon 8 tiistaina (18.2.) lakko alkaisi ryhmään kuuluvan Inex Partners Oy:n Sipoon käyttötavara- ja logistiikkakeskuksessa. Lakko kestäisi reilut neljä vuorokautta. Prisma-tavarataloissa lakko alkaisi saman viikon torstaina ja kestäisi perjantaiyöhön. Mukana olisivat kaikki Suomen Prismat. Jo huomenna tiistaina alkaa liiton ilmoittama ylityökielto, joka koskee suurimpia logistiikkakeskuksia. "Monessa mielessä esimerkillinen" Työntekijäliiton Puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen sanoo, ettei lakkokärki osu S-ryhmään sen oman työvoimapolitiikan vuoksi. – Kyse on vaikuttavuudesta, hän sanoo. Rönni-Sällinen korostaa, ettei hän halua avata liiton lakkostrategiaa tarkasti. Käytännössä kyse on kuitenkin S-ryhmän painoarvosta alalla: sen osuus Suomen päivittäistavaramyynnistä oli yli 46 prosenttia vuonna 2018. – Emme missään tapauksessa halua nostaa S-ryhmää tikun nokkaan sen työvoimapolitiikan vuoksi. Päin vastoin – ryhmä on monessa mielessä esimerkillinen ja meillä on siihen hyvät keskusteluyhteydet. "EK koordinoi neuvotteluja" Rönni-Sällinen sanoo, ettei liitto halua haitata kohtuuttomasti kaupan alan asiakkaiden arkea. – Alan luonteesta johtuen emme oleta, että kaikki toimipaikat ovat täysin kiinni, hän toteaa. Puheenjohtajan mukaan neuvottelut katkaistiin, koska työnantajilla ei ollut halua neuvotella esimerkiksi kiky-tunneista. Työnantajia edustaa kaupan alan neuvotteluissa Kaupan liitto ry. Pamin mukaan Elinkeinoelämän keskusliitto EK koordinoi kuitenkin neuvotteluja tiukasti ja "estää aidot liittokohtaiset neuvottelut". – Koordinaatiollaan työnantajat haluavat napata rusinat pullasta ja muun muassa pakottaa siivoojat ja myyjät tekemään jatkossakin ilmaista talkootyötä. Työnantajat leikittelevät nyt vakavalla asialla, Rönni-Sällinen sanoo. Viikolla 8 alkaisi myös kiinteistöpalvelualan lakot Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla sekä Keski-Suomessa. Kiinteistöalalla neuvotteluosapuolena on Kiinteistötyönantajat ry.