Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Kortisonipiikkejä saanut Suomen keihästähti välttää pahimman mahdollisen toimenpiteen

Kesällä 2018 Raaseporissa heittokäden olkapään loukannut Suomen keihästähti Oliver Helander välttää pahimman mahdollisen toimenpiteen: olkapääleikkauksen. Urheilijan infraspinatuksessa on ollut pieni repeämä noin puolentoista vuoden ajan. Infraspinnitus on alempi lapalihas. Se on yksi olkapään kiertäjäkalvosimen lihaksista. Helanderin vanha olkapääongelma pulpahti uudelleen esiin tällä kaudella elokuun viimeisenä sunnuntaina Ruotsi-ottelussa Tukholman olympiastadionilla. – Olkapäähän laitettiin Ruotsi-ottelun jälkeen kortisonipiikkejä. Sen jälkeen pidin muutaman viikon harjoitustauon. Leikkausta ei tarvita, Helander kertoo. Qatarissa olkapäähän ei ole enää laitettu kortisonia. – Ei se ole oireillut Ruotsi-ottelun jälkeen. Se on ollut ihan hyvä. Olen luottavainen. Helander teki kotimaassa yhden heittoharjoituksen ja parin viikon valmistautumisleirillä Turkissa kaksi. Hänellä on siis yhteensä kolme heittoharjoitusta Ruotsi-ottelun ja lauantain Dohan MM-karsinnan välissä. – Heittotreenit menivät ihan hyvin. Tavoite on heittää MM-finaalissa. Siihen varmaan vaaditaan 82–83 metriä. Ei ole paineita. Tai on omia paineita, että haluaa menestyä, mutta ei muuten. Suomalainen on kiskaissut koko kaudella vain 18 kisaheittoa. – On ollut vähän ongelmia kesän mittaan, mutta nyt on paras tilanne koko kesän aikana. Tai aika sama kuin alkukesästä. Sen jälkeen tuli ongelmia, mutta nyt pitäisi olla kaiken taas kunnossa. Karjaalainen rykäisi juhannuksena Kuortaneella 86,93. Sen jälkeen tuli kylkivamma, ja kun mies siitä toipui elokuun puolivälissä, Ruotsi-ottelussa kipeytyi vanha olkapäävaiva.