Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kaikkonen: Väitteet Venäjän tapporahoista Talebanille eivät ole vaikuttaneet suomalaisiin Afganistanissa

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kuvailee syytöksiä Venäjän maksamista tapporahoista äärijärjestö Talebanille vakaviksi. Hän sanoo kuitenkin, että ne eivät ole vaikuttaneet Afganistanissa toimivien suomalaissotilaiden tilanteeseen. –  Sen voi sanoa, että vakavia väitteitähän ne ovat, olivat ne sitten todenperäisiä tai eivät. Mutta suomalaisten osalta ei ole mitään, mikä vahvistaisi niiden paikkansapitävyyden, hän sanoo STT:lle. Onko asialta keskusteltu Yhdysvaltain tai Venäjän itsensä kanssa? –  Suomi ei ole ollut toimijana. Tämä lienee ensisijaisesti suurvaltojen välisiä keskusteluita. Yhdysvaltalaismedia on kertonut, että Venäjä on maksanut Talebaniin yhdistetyille aseellisille ryhmille salaisia palkkioita, jos taistelijat onnistuvat tappamaan Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten sotilaita. Asiasta uutisoineen New York Timesin tiedot pohjautuvat nimettömiin tiedustelulähteisiin. Kymmenien yhdysvaltalaissotilaiden uskotaan kuolleen järjestelyn vuoksi, mutta mediatietojen mukaan Yhdysvallat ei ole reagoinut asiaan. Venäjä ja Taleban ovat kiistäneet tiedot rahoista. Turvallisuustilanne pysynyt vaikeana Parhaillaan Suomella on sotilaita Afganistanissa noin 60. Suomalaiset toimivat Afganistanin pohjoisosissa Saksan alaisuudessa. Suomi on parhaillaan mukana Resolute support -operaatiossa, joka keskittyy ennen kaikkea paikallisten viranomaisten neuvontaan. Puolustusministeri Kaikkonen arvioi, että Afganistanin uhkataso ei ole muuttunut merkittävästi. –  Turvallisuustilanne on pysynyt vaikeana. Suomen osalta ei ole ollut mitään erityisiä muutoksia viime kuukausina. Tilanne on hallinnassa. Meille on ensisijaisen tärkeää, että suomalaiset ovat turvassa, ja seuraamme tilannetta. Afganistanissa kolmesti palvelleen everstin, Suomen osaston vanhimpana toimineen Ali Mättölän mukaan uhkataso Afganistanissa on aina korkea, mutta iso kuva ei ole muuttunut merkittävästi. Mättölän mukaan joukkoihin kohdistuvat uhat voi jakaa kolmeen eri ryhmään. –  Neuvontatoiminnassa huomattavin uhkakuva ovat iskut, jossa Afganistanin turvallisuusviranomaisten oma jäsen on saatu toteuttamaan isku länsimaisia neuvonantajia vastaan. –  Lisäksi uhkana ovat tienvarsipommit ja räjähteet, joilla pyritään iskemään joukkoja vastaan, kun ne siirtyvät ajoneuvolla paikasta toiseen sekä kiinteitä tukikohtia vastaan suunnatut raketti- tai kranaatti-iskut. "Tilanne tuskin paranee" Afganistanin tulevaisuuden kehityksen Mättölä näkee huolestuttavana. Yhdysvallat kertoi helmikuussa, että se vetää joukkonsa pois Afganistanista 14 kuukauden sisällä. Joukkojen vetämisen ehtona on se, että Taleban pysyy rauhansopimuksessa. –  Sopimuksen allekirjoittamisen myötä Yhdysvallat edellytti, että Taleban vähentää iskujen määrää. Ne vähenivät kymmenen vuorokauden ajaksi ennen sopimuksen allekirjoitusta, mutta palasivat sen jälkeen normaalille tasolle. Viime aikoina taistelut ovat jatkuneet kiivaina. Suomalaisjoukkojen vetämisestä ei ole luvassa päätöstä ainakaan lähiaikoina, sanoo Kaikkonen. Joukkojen tilanteesta on tehty päätös viimeksi toissa vuonna, jolloin joukkojen määrää päätettiin lisätä. –  Asia on sidottu maan kehitykseen. Itse olen skeptinen sen suhteen, että tilanne olisi parantumassa. Näyttää, että kotiuttamiseen menee vielä aikaa.