Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Antti Rinteellä ja Sirpa Paaterolla taitaa olla sama suunta – keskustan epäluottamus ei voi enää johtaa muuhun kuin pääministerin vaihtumiseen

Keskustan eduskuntaryhmä on erittäin sitoutunut hallituspohjaan ja hallituspuolueisiin. Sen sijaan sillä on henkilöön liittyvää epäluottamusta. Näin totesi puheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmuni , kun ryhmän kokoushuoneen ovi vihdoin aukesi kahden ja puolen tunnin palaverin jälkeen maanantaina iltapäivällä. Ryhmän kerrotaan olleen melko yksimielinen. Kulmuni ei maininnut nimeä, mutta henkilö on itsestään selvästi pääministeri Antti Rinne . Käytännössä keskustan eduskuntaryhmän linjaus tarkoittanee, että Rinne joutuu väistymään pääministerin paikalta. Hallituspohja sen sijaan säilyy entisenä. Keskusta alkoi pohjustaa omaa etenemissuuntaansa saman tien puoluehallituksessa. Se tuskin asettuu eri linjalle kuin eduskuntaryhmä. Sdp:n puoluehallitus kokoontuu puolestaan tänään kello 19.30. Marin, Lindtman vai ehkä Urpilainen? Vahvimmin esillä uudeksi pääministeriksi ovat nyt sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ja liikenneministeri Sanna Marin . Varteenotettavampana vaihtoehtona pidetään Marinia, jolla on jo kokemusta sekä ministerinä että puoluejohtajana toimimisesta. Hän sijaisti Rinnettä tämän sairasloman aikana. Toisaalta puolueessa on myös muutama musta hevonen. Yhtenä sellaisena on mainittu vastikään komissaarina aloittanut entinen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen . Vain kaksi pääministeriä joutunut eroamaan Vihreät ja rkp ilmaisivat aiemmin päivällä tukevansa Antti Rinteen jatkoa pääministerinä. Omat epäilyksensä myös niillä kuitenkin on. Jos Antti Rinne joutuu nyt vastoin tahtoaan luopumaan pääministerin tehtävistä, hän on lajissaan vasta kolmas itsenäisen Suomen historiassa. Vapaaehtoisia sivuun siirtymisiä on ollut useampia, mutta tähän mennessä vain kaksi pääministeriä on joutunut väistymään hallituksen johdosta. Vuonna 1961 V.J. Sukselainen (kesk) ensin tuomittiin virkarikoksesta ja sitten vapautettiin, mutta sen jälkeen hän ei voinut enää palata pääministeriksi. Vuonna 2003 Anneli Jäätteenmäki (kesk) puolestaan erosi niin sanotun Irakgate-skandaalin seurauksena.