Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Pesäkarhut raateli helposti jumbojoukkue Lappajärven: ”Lukemat ovat tylyt”

Porin Pesäkarhut riepotteli Lappajärven Veikkoja kovalla kädellä helteisessä säässä. Pesäkarhut aloitti ilotulituksensa heti ensimmäisessä sisävuorossaan, missä joukkue kuittasi Veikkojen juoksun johdon kuudella kotiutuksella. Sama ralli jatkui koko loppujakson Pesäkarhujen mellastaessa kentällä mielensä mukaan. Porilaisten juoksut syntyivät hyvillä suorituksilla, mutta myös Veikkojen ulkokentän anteliailla lahjoituksilla. Toinen jakso alkoi myös Pesäkarhujen komennossa joukkueen siirryttyä avausvuorossaan kahden juoksun johtoon. Todellinen Pesäkarhut-show pyörähti käyntiin toisessa vuoroparissa missä Emilia Itävalo kiskaisi kaksi juoksua kolmospuolen läpilyönnillään, ja Susanna Puisto onnistui kahdessa peräkkäisessä kotiutuksessaan. Viimeiset hapot eteläpohjalaisten haavoihin Pesäkarhut kaatoi neljännessä vuorossa, jossa punapaidat takoivat kuusi juoksua jälleen kaksi juoksua lyöneen Itävalon johdolla. Ottelun kolmostilanteet merkittiin Pesäkarhuille 38–11 ja kärkilyönnit 68–32. Pesäkarhujen päämurisija Sami Österlund ei pitänyt pelin jälkeen pitkiä puheita. – En oikein tiedä mitä sanoisi, tämä oli tällainen peli. Teimme paljon juoksuja ja hyviä lyöntejä. Lukemat ovat tylyt, ja olen tyytyväinen pelaajien puolesta. - Olen myös iloinen kakkoskärjen onnistumisesta, mistä kertoo Maria Suomisen ja Kaisa-Maija Rosvallin tuomat neljä juoksua pelaajaa kohden. Puiston mieli on hyvä Pesäkarhujen ykköspalkittu oli kuusi juoksua sivaltanut Puisto. – Pari hyvää lyöntiä ja pari huonompaa, kaikki ovat kuitenkin samanarvoisia. Lyöntini on muutoinkin osunut kohdalleen pari viime viikkoa. – Kaikki pelasivat onnistuneen ottelun ja homma toimi. Mieli on siis aivan hyvä, Puisto hymyili. Jokainen Pesäkarhujen pelaaja sai ottelussa tililleen vähintään yhden lyödyn tai tuodun juoksun. Veikkojen pelinjohtaja Ville Laitila harmitteli ulkopelin virheitä. - Ulkopeliin on saatava tasaisuutta ja perusvarmuutta, annoimme taas liikaa juoksuja räpylän kautta. Juoksuja tuli kopinnostoilla ja vapailla lyönneillä, jotka vain pitäisi ottaa rauhassa räpylällä kiinni. - Sisällä peli sen sijaan oli ajoittain hyvää, ja teimme onnistuneita ratkaisuja sekä saimme tilanteita, Laitila summasi. Veikkojen ykköspalkittu, kaksi juoksua lyönyt Piritta Kärnä-Jantunen kaipasi lisää laatua tekemiseen. - Takkuista on itsellä ja joukkueella, vaikka sainkin tehoja tehtyä. Nyt pitää ajatus- ja asennepuolelle saada kohennusta eri osa-alueille, Kärnä-Jantunen pohti.