Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Ohjelmistoalan osaajapula kumpuaa puutteellisesta yhteistyöstä

Minulla kävi melkoinen tuuri. Sain olla ensimmäisten joukossa testaamassa Ohjelmistoakatemian toimintaa osana ohjelmistotekniikan opintojani vuosituhannen alun Kotkassa. Yritykset tilasivat meiltä oppilastöitä. Niitä tekemällä edistimme samalla myös tutkintoamme. Se oli ponnahduslauta töihin, missä oli opettajien tuki taustalla. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että vastavalmistuttuani minulla oli todistuksen ohella takataskussa myös reilusti työkokemusta. Tähän toimintamalliin kannustetaan edelleen, mutta todellisuudessa systeemi ei tue tätä. Liian usein nämä hautomoprojektit eivät varsinaisesti edistä opintoja, vaan niitä tehdään omalla ajalla. Yritysten ja oppilaitosten yhteistyömahdollisuudet ovat rajalliset, ymmärrän sen. Mutta asiaa olisi tarkasteltava eri vaihtoehtojen näkökulmista. Yllä kuvatussa akatemiamallissa ei tukeuduta pelkästään yritysyhteistyöhön, vaan ennemminkin tuodaan opiskelu lähemmäs työntekoa. Aitojen pulmien ratkaiseminen ja oikeisiin tarpeisiin vastaaminen synnyttävät osaamisen lisäksi motivaatiota. Parhaimmassa skenaariossa akatemiassa tehdään oikeita, yritysten tilaamia projekteja. Mikäli niitä ei syystä tai toisesta ole tarjolla, on maailma pullollaan aitoja kehittämistä vaativia kohteita. Erilaiset julkisen puolen yleishyödylliset ohjelmistotarpeet sekä oppilaitoksen omat sisäiset kehitystarpeet, opiskelijoiden omia ideoita unohtamatta suorastaan odottavat tulevansa toteutetuiksi. Opiskeluaikanani jopa niistä puoli vitsillä alkaneista ohjelmistoprojekteista tuli muutamia toimivia yrityksiä. Myös tutkintopuoli itsessään vaatii tomujen pöllyttämistä. Koulumaailmasta ei tällä hetkellä valmistu valmiita tekijöitä, sillä ohjelmistoala kehittyy niin nopeasti. Vastavalmistuneet ovat helposti useamman vuoden alan todellisesta osaamistarpeesta jäljessä. Meille tulleet harjoittelijat ovat lähes yksinomaan sanoneet oppineensa muutamassa kuukaudessa enemmän kuin kolmessa vuodessa koulussa. Tämä on melkoinen toteamus. Vika ei kuitenkaan ole kouluissa, vaan puutteellisessa oppilaitos–yritys- yhteistyössä. Kun tarve on saada mahdollisimman paljon osaajia työmarkkinoille, se ei saisi olla liian vaikeaa. Substanssiosaamiseen kouluttaminen on yhdistettävä ketterämmin markkinoilta kaikuvaan työvoima- ja osaajatarpeeseen. Esimerkiksi opiskelemalla intensiivisesti yhdestä kahteen vuotta pelkästään ohjelmistotekniikkaa saa todennäköisesti paremmat valmiudet työhön kuin nelivuotisista insinööriopinnoista. Tähän rakoon monet isommat yritykset ovatkin jo tulleet ja järjestävät omia ”koodarikoulujaan”. Pelkästään jo tämä kertoo siitä, että koulutus on uudistamisen tarpeessa.