Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Ex-poikaystävää epäillään kadonneen Milla Arosen, 21, taposta

Somerolla kadonneen 21-vuotiaan Milla Arosen taposta epäiltynä on vangittu vuonna 1995 syntynyt mies. Iltalehden tietojen mukaan mies on varusmiespalvelusta Porin prikaatissa Säkylässä suorittaneen Arosen entinen poikaystävä. Mies vangittiin viime viikolla todennäköisin syin epäiltynä taposta, jonka tekopaikaksi on merkitty Somero ja ajankohdaksi 8.–9.6. Poliisi on kertonut epäilevänsä Arosen joutuneen henkirikoksen uhriksi kyseisenä ajankohtana Somerolla. Vangitsemisvaatimuksen esittäjä on KRP:n rikostarkastaja Markus Laine , joka toimii Arosen tapauksen tutkinnanjohtajana. Arosesta ei ole saatu havaintoja lauantain 8. kesäkuuta jälkeen, jolloin hänet on nähty Someron keskustassa kotipihallaan. Poliisi on jo aiemmin kertonut, että Arosen veli toi hänet kotiin lauantaina 8. kesäkuuta noin yhdentoista ja kahdentoista välillä illalla. Jo aiemmin poliisi kertoi myös, että Arosen puhelin on mennyt pois päältä seuraavana aamuna noin kello 8. Sen jälkeen puhelin ei ole ollut päällä. Myöskään Arosen tiliä ei ole käytetty kyseisenä viikonloppuna enää sunnuntaina eikä sen jälkeen. Arosen oli sunnuntaina 9.6. tarkoitus palata takaisin Säkylään varusmiespalvelukseen, mutta hän ei koskaan sinne palannut. Tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Markus Laine KRP:stä ei kerro, onko Arosen ruumis löytynyt. Hän kuitenkin myönsi maanantaina, että poliisilla on yksi tai useampi epäilty. Laine ei ottanut maanantaina kantaa siihen, onko poliisi ottanut ketään kiinni tapaukseen liittyen. KRP tuli tapauksen tutkintaan mukaan heinäkuussa. Poliisi pyytää havaintoja Keskusrikospoliisi pyysi maanantaina havaintoja, jotka liittyvät Milla Arosen liikkeisiin 7. kesäkuuta jälkeen. Aronen on noin 165 senttimetriä pitkä ja ruumiinrakenteeltaan hoikka. Arosella on pitkät mustat hiukset ja tatuointeja. Katoamisajankohtana Aronen oli pukeutunut todennäköisesti tummiin vaatteisiin ja kenkiin, joissa on pinkkiä väriä. Lisäksi poliisi pyysi katoamisviikonlopulta havaintoja Arosen käyttämästä autosta. Arosen auto on vuosimallin 2001 Volkswagen Golf, rekisterinumeroltaan KPJ-506. Havaintoja pyydettiin myös katoamisviikonlopulta Someron alueella liikkuneesta hopeisesta vuosimallin 2003 Volvo V70 -farmariautosta, jonka kyydissä Aronen on mahdollisesti katoamisajankohtana ollut. Laine täsmensi aiemmin, että kyseinen Volvo, josta poliisi pyytää havaintoja, ei ole Arosen veljen auto, vaan toinen auto, jonka kyydissä Aronen on mahdollisesti ollut kyseisenä viikonloppuna. Havaintoja voi toimittaa poliisille numeroon 050 456 4903 tai sähköpostitse osoitteeseen rikosvihje.krp@poliisi.fi.