Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Porin demareiden ryhmäkuri koetuksella – Reposaaren koulun alasajoa puidaan torstaina illalla

Pienen Reposaaren koulun kohtalo jakaa mielipiteitä Porin sdp:n ryhmässä. Kaupunginhallitus päätti maanantaina esittää äänin 7-4, että koulussa jatkavat ensi syksynä vain luokat 1-2, ja vanhemmat oppilaat kuljetetaan Meri-Porin yhtenäiskouluun. Sdp:n kolmehenkinen kaupunginhallitusryhmä äänesti esityksen puolesta, mutta puolueessa on myös vastakkaisia näkemyksiä. Sdp:n valtuustoryhmä kokoontuu torstaina illalla keskustelemaan asiasta. Kuten demareilla on tapana, tarkoitus on tehdä sitova ryhmäpäätös. – Se on meidän perinne ja katsotaan, mihin ryhmä päätyy. Tässä ollaan kahta mieltä, sanoo ryhmän puheenjohtaja Arja Laulainen . Satakunnan Kansan tietojen mukaan 16-henkisessä ryhmässä mielipiteet jakautuvat tasaisesti puolesta ja vastaan. Osa on ilmoittanut jo etukäteen äänestävänsä ryhmäpäätöstä vastaan, jos päätös on koulun opetuksen karsiminen. Perinteisesti sdp:ssä ei ole hyväksytty omatoimista äänestyskäyttäytymistä ja kunnallisjärjestö voi sanktioida ryhmän linjasta poikkeamista huomautuksella, varoituksella tai erottamisella. Laulainen itse äänesti kaupunginhallituksessa koulun supistamisen puolesta. Jos ryhmä päätyy toiselle kannalle, hän on valmis äänestämään valtuustossa sen mukaisesti. Itse asiasta Laulainen on jo pitkään ollut samaa mieltä. – Reposaaressa on vain kaksi opettajaa kuudelle luokalle. Olen päättäjänä sitä, että siinä tilanteessa koulu ei voi jatkaa kuten muut koulut. Maanantain kaupunginvaltuuston kokouksessa sdp:n ryhmän päätös käytännössä ratkaisee Reposaaren koulun kohtalon. Uutista päivitetty Arja Laulaisen kommenteilla.