Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Arvio: Voimanaiset eheyttävät maailmansa taiteen kasvuhuoneissa

Kuvataide Be Fragile! Be Brave! –Hauraus on urheutta! Porin taidemuseon HALLI, Siipi ja MEDIApiste. Melanie Bonajo, Liisa Hirsch, Anu Põder, Alina Szapocznikow ja Iza Tarasewicz Porin taidemuseossa 23.2.2020 saakka. Leena Pukki: Täydellisyyttä etsimässä (2017—2019), Rappu 20. lokakuuta 2019 saakka. Korokkeella poseeraavat Anu Põderin (1947—2013) tekstiiliveistokset mukailevat Porin taidemuseon Be Fragile! Be Brave! – näyttelykokonaisuudessa muotitaidenäyttelyn esillepanoa. Jotain muotikatselmuksen vastaista teoksissa kuitenkin on: veistoshahmojen pehmeäntaipuisat kangasmateriaalit nöyrtyvät sidosten ja tikkausten edessä, muovivartaloista työntyy esiin tummanpuhuvia täytteitä. Figuurien kieputukset ja kierteet tuovat mieleen pakotetun tukahduttamisen, joka resonoi täydellisesti veljeskansamme karun lähihistorian kanssa—Põder on yksi Viron merkittävimmistä nykytaiteilijoista. Näyttelyarkkitehtuuri koteloi Hallin ylevää tilallisuutta intiimimmäksi. Põderin monumentalismia vastustaville töille ratkaisu on ihanteellinen: Etanamaisten saippuakielten esiinmarssi ja tilapäiseen taidevarastoon täydellisesti sulautuva suklaamunaseinämä saavat rauhoitettuna paremman huomion. Hallin täyden potentiaalin haltuunotto on lähtökohtana myös puolalaisen Iza Taraswiczin katosta ripustetulle tilateokselle. Vaikuttava, puoliorgaaninen installaatio on estetiikaltaan ja käsityöltään kuin rautainen vastine Outi Pieskin (s. 1973) saamelaiskulttuurista ammentavalle tekstiilityölle. Eksoottisilta näyttävine lakkakääpäsieniviljelmineen se muistuttaa tulevaisuuskuvien herbaarioita, joissa elämän haurautta vaalitaan äärimmäisin keinoin. Siirtymä lasikäytävän läpi taidemuseon Siipeen tuo esille Veistospihaan suljetun terässeinäinstallaation. Matti Kujasalon teos vuodelta 1989 jää etäisemmäksi kuin Põderin ampumaharjoitustauluja mukailevat muovikuvat MEDIApisteessä. Naistaiteilijoiden voimannäytöt ovat viesteiltään väkeviä, mutta materialtaan herkänhauraita tai olemattomia, kuten virolaissäveltäjä Liisa Hirschin (s. 1984) Kokemäenjoen rannoilta kokoamassa, kymmenkanavaisessa ääniteoksessa. Kehollinen kokemus maksimoituu Põderin Lickers -hahmojen ympäröimänä. Kuraattori Rebeka Põldsam mainitsi kohti kurkottavien kangaskielten vaihtavan lähestymistaktiikkaansa tarkastelusuunnasta riippuen: Metalliverkko-otukset ottavat kontaktia kuin katsojan korvaa lipaisten, toisinaan taas kielellään sormen lailla osoittaen. Vuoroin häiritsevien, vuoroin humorististen kieliveikkojen takaa katsoo kaksi kasvun ja kypsymisen kipeää aikaa kuvaavaa naisfiguuria. Puolanjuutalaisen kuvanveistäjä Alina Szapocznikowin (1926—1973) hymysuiset pronssiveistokset muistuttavat resilienssin merkityksestä naiseuden pitkässä historiassa Myös videoteoksissa viivähdetään herkkiä kysymyksiä pohtien. Osana päänäyttelyä esitetään Melanie Bonajon (s. 1978) radikaalia maataloutta käsittelevä Night Soil—Nocturnal Gardening (2016). Rappuun sijoitetussa Leena Pukin videossa Täydellisyyttä etsimässä (2017—2019) taiteilija kuorii plastiikkakirurgien kanssa käydystä dialogista esiin esteettisen ihanneminänsä samalla rintakuvaansa havainnollisesti veistäen. Muutosten mahdollisuudet mittasuhteiden hiomiseen ovat rajattomat, mutta täydellinen symmetria tuhoaa persoonallisuuden. Kasvot voi kursia uusiksi, mutta miten on minäpystyvyyden laita? Sensitiivisen naisyksilön taakkana on herkkyys tunnistaa hauraisiin osuva vääryys ja samalla jatkuva pyrkimys kollektiiviseen eheyttämiseen. Siihen taide tarjoaa väylistä tehokkaimman: Voimaantua voi ainoastaan paikantamalla pirstaleensa ja rakentumalla uudelleen, kuten tämänkin näyttely näkyy kommentoivan. PEDA-pisteen yhteisötaideteos luo näyttelykävijän avittamana oman lisänsä eheytymisen kasvuhuoneisiin. Taiteilemalla naisestakin voi tulla näkyvä.