Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Ässät hankki tehokkaan maajoukkuepelaajan – voittanut Allsvenskanin pistepörssin ja valittu Tanskassa vuoden hyökkääjäksi: ”Haluan rakentaa peliä ja olla aggressiivinen”

Kovia pelaajahankintoja viime viikkoina julkaissut Ässät tiedottaa tehneensä yksivuotisen sopimuksen Nicolai Meyerin , 27, kanssa. Hyökkääjä siirtyy Poriin SHL-seura Malmö Redhawksin riveistä. Viime kaudella Meyer pelasi Ruotsin pääsarjassa 40 ottelua tehoin 3+11=14. Kaudella 2018–2019 Meyer kylvi tuhoa Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Södertäljen joukkueessa – 52 ottelussa tanskalaishyökkääjä hurjasteli tehot 29+33=62 ja voitti koko sarjan pistepörssin. Meyerin ketjukaverina joukkueessa hyökkäsi HIFK:ssa viime kaudella onnistunut Sebastian Dyk . – Nicolai on pelaaja, jonka olisimme halunneet joukkueeseen jo viime tammikuussa, mutta silloin keskustelut eivät johtaneet yhteiseen lopputulokseen. Siitä jäi kuitenkin varmasti molemmin puoleinen siemen, joka realisoitui nyt. Hän on harjoitellut koko kesän Malmön mukana ja pelasi viime viikonloppuna myös harjoitusturnauksessa. Katsoimme hänen pelinsä turnauksessa ja hänen pelikuntonsa on hyvä, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi tiedotteessa. – Saimme joukkueeseen nopeajalkaisen pelaajan, joka on hyvä sekä luomaan että päättämään tilanteita. Hänellä on hyvät ominaisuudet pelinopeaan jääkiekkoon ja suunnanmuutospeliin sekä hän tuo tietysti meille ylivoimalla lisää vaihtoehtoja. – Hän halusi itse uuteen ympäristöön ja mahdollisuuden nousta isompaan rooliin. Tie Malmön ykkös- ja kakkosketjuun oli tukossa, joten päädyimme tähän ratkaisuun yhdessä pelaajan ja Malmön kanssa. Kiitos Malmön GM Patrik Sylvegårdille ja Meyerille, että asiat etenivät nopeasti maaliin, Kerttula jatkaa. Vuoden hyökkääjä Tanskassa Meyer on edustanut Tanskaa kaksi kertaa MM-kisoissa (2017 ja 2019). Hänet on valittu Tanskan vuoden hyökkääjäksi vuonna 2019. – Minulla on hyvät tuntemukset Ässien organisaatiosta ja useiden vuosien jälkeen Ruotsissa halusin yrittää urallani jotain uutta ja koin Ässien olevan oikea organisaatio minulle. – Olen hyökkäävä pelaaja. Haluan rakentaa peliä ja olla aggressiivinen. Teen paljon töitä ja teen kaikkeni joukkueen menestyksen eteen Meyer kommentoi. Hyökkääjän pelituntuma on hyvä ja hän iski Malmön harjoitusturnauksessa viime viikonloppuna kolmessa ottelussa kaksi maalia. Meyer saapuu Suomeen lähipäivinä ja liittyy joukkueen harjoitusryhmään kahden viikon omaehtoisen karanteenin jälkeen.