Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kärsimystä ei voi perustella elinkeinolla – Miksi Suomi haluaa jäädä turkistarhauksessa Euroopan takapajulaksi?

Kun SDP päätti maanantaina päättyneessä puoluekokouksessaan siirtyä turkistarhausta vastustavaan rintamaan, aihe herätti sosiaalisessa mediassa kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan. Toiset näkevät turkistarhauksen elinkeinona, joka on pidettävä hengissä, toiset painottavat eläinoikeuksien näkökulmaa. Vastakkain on kaksi painavaa asiaa. Kommenttikentissä harvoin näkee yhtä tunteellisia reaktioita kuin turkistarhauksesta keskusteltaessa. Tällä kertaa sylkykupiksi joutui SDP. Puoluetta on syytetty yrittäjien lynkkaamisesta ja siitä, että se haluaa pahentaa työttömyystilannetta. Joidenkin mielestä päätös on poliittinen. Keskusteluissa kuitenkin usein unohdetaan se tosiseikka, että suuressa osassa Eurooppaa turkistarhaus on jo kielletty tai siitä keskustellaan aktiivisesti. Suomen naapurimaista esimerkiksi Norja on kieltänyt turkistarhauksen siirtymäajalla. Ruotsissa tiukentunut eläinsuojelulaki johti kettutarhauksen loppumiseen, ja maassa ajetaan vastaavaa asetusta myös minkkien tarhaukseen. Kokonaisen maanosan läpäisevässä trendissä tuskin on kyse siitä, että yrittäjien elinkeino haluttaisiin ehdoin tahdoin viedä. Isossa-Britanniassa (jossa muuten turkistarhaus myös on kielletty) tabloidilehdistö on jo useamman kerran julkaissut ikävää kuvamateriaalia Suomen turkistarhoilta. Pikkuruisissa häkeissä elävät eläimet ovat alttiita käytöshäiriöille, kuten kannibalismille ja itsensä vahingoittamiselle. Eläinoikeusjärjestöt ovat julkaisseet kuvia jättimäisiksi jalostetuista ketuista , jotka eivät ole varmasti kenenkään mielestä mukavaa katsottavaa. Varmasti yksi yleisimmistä argumenteista, jonka turkistarhauskieltoa vastustava kuulee, on seuraava: ”Jos turkistarhaus kielletään Suomessa, se siirtyy Kiinaan, jossa eläinten olot ovat vielä huonommat.” Tosiasiassa turkistarhaus on Kiinassa jo bisnes siinä missä täällä pohjolassakin. Suomalaiset ovat itse asiassa edesauttaneet tätä bisnestä viemällä Kiinaan siitoseläimiä, esimerkiksi vuosina 2011–2012 lähes 800 000 kappaletta. Ei tämä kovin imartelevaa mainosta Suomelle ole. Eikä eläinten kärsimystä voi perustella jonkun ihmisen elinkeinolla. Se on huomattu jo monessa maassa. Suomi, haluatko tosiaan jäädä takapajulaksi?