Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kirja-arvio: Juhani Suomi kuvaa yksityiskohtaisesti Paasikiven ja Kekkosen toimintaa Neuvostoliiton jatkuvan painostuksen alaisena

Kirjat Juhani Suomi: Kolmasti kuopattu. Urho Kekkosen taisteluvuodet 1944-56. Vastapaino 2020 Kekkos-tutkija, professori Juhani Suomen uusin kirja käsittelee Urho Kekkosen poliittista toimintaa jatkosodan loppuvaiheesta hänen presidentiksi tuloonsa saakka. Kun Saksan ja sen myötä Suomen sotaonni 1943 alussa kääntyi, Kekkonen muutti mieltään ja alkoi kritisoida Suomen johtoa. Itsekritiikkiin hän ei ryhtynyt. Kirjansa alussa Juhani Suomi jotenkin kömpelösti puuttuu kahden presidentin, Mauno Koiviston ja Sauli Niinistön laajaan kansansuosioon ja vertaa sitä Kekkosen ohdakkeiseen tiehen. Kirjansa Suomi sanoo syntyneen "yrityksenä palauttaa jonkinlaista suhteellisuutta julkisuudessa käytyyn poliittisväritteiseen ja tarkoitushakuiseen keskusteluun Kekkosesta ja hänen vuosistaan". Suomen mielestä todistellaan, kuinka Kekkosen ajan puolueettomuus- ja sovintopolitiikka on aikansa elänyttä ja halveksittavaa. Kuinkahan moni muu on tällaista mieltä? Hiukan merkilliseltä tuntuu, kun Suomi saatesanojensa lopussa siteeraa eropaperiaan allekirjoittavan, hämmentyneen Kekkosen alatyylistä älähdystä. Urho Kekkonen ei ollut jatkosodan aikana niin syrjässä päätöksenteosta kuin Suomi esittää. Hän oli kansanedustaja ja erässä vaiheessa eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja. Vuonna 1943 valtiovarainministeri Väinö Tanner järjesti hänet ns. virastovaltuutetuksi, jonka tehtävänä oli järkeistää hallintoa. Marsalkka Mannerheimin tulo presidentiksi elokuun alussa 1944 miellettiin yleensä rauhan enteeksi. Suomen julkaisemassa Kekkosen kirjeessä rouvalleen 17.8.1944 Kekkonen valittaa, ettei mitään ollut tapahtunut. Kuitenkin juuri tuona päivänä Mannerheim otti Mikkelin päämajassaan vastaan kenraalisotamarsalkka Wilhelm Keitelin . Tämän välityksellä hän ilmoitti Hitlerille ettei pitänyt itseään sitovana presidentti Rytin antamaa sitoumusta: Suomi ei ryhdy ilman Saksan suostumusta rauhanneuvotteluihin. Kirjeessään 31.8.1944 Kekkonen taas moitti Mannerheimia saamattomuudesta. Tässä vaiheessa Mannerheim oli kuitenkin jo luonut yhteyden Staliniin ja aselepo solmittiin muutaman päivän kuluttua. Näin Juhani Suomi pääsee Mannerheimin vähättelyyn ja kritisoimiseen, missä hän on ollut väsymätön. Hän ei näe mitään hyvää sotavuosien rasitukset kestäneessä vanhassa marsalkassa tämän lyhyen presidenttikauden aikana. Suomen kritiikki ei ole tuottanut tulosta: Mannerheim on ja pysyy edelleen kansakunnan kaapin päällä. Kekkonen aloitti marraskuussa 1944 J. K. Paasikiven hallituksessa oikeusministerinä. Muun muassa vaikean sotasyyllisyysprosessin läpivieminen jäi paljolti hänen hoidettavakseen. Juhani Suomi kuvaa yksityiskohtaisesti Paasikiven ja Kekkosen toimintaa Neuvostoliiton jatkuvan painostuksen alaisena. Suomi tähdentää Kekkosen pyrkimyksiä Mannerheimin suojelemiseksi. Hän unohtaa mainita, että vielä sodan kestäessä Neuvostoliiton Tukholman-lähettiläs oli ilmoittanut, ettei Mannerheimiin kohdistunut mitään vaatimuksia. Venäläisten pääkohde oli Tanner, jota oli vaikeaa syyttää yhtään mistään. Paasikiven tultua maaliskuussa 1946 presidentiksi Kekkonen toivoi pääsevänsä pääministeriksi "kolmen suuren" hallitukseen. Näin ei käynyt, ja tämä on yksi niistä kolmesta "kuoppaamisesta", joihin kirjan nimi viittaa. Vuoden 1948 eduskuntavaaleissa kommunistit kärsivät tuntuvan tappion ja Paasikivi nimitti ripeästi K.-A. Fagerholmin johtaman sosiaalidemokraattien vähemmistöhallituksen. "Vaaran vuodet" alkoivat väistyä. Eduskunnan puhemieheksi ja Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi noussut Kekkonen työskenteli kaikin voimin Fagerholmin hallituksen kaatamiseksi. Hän varoitti varoittamistaan ulkopoliittisista vaikeuksista, joita tuollainen hallitus aiheuttaisi, ja kaiku Moskovasta vastasi. Tultuaan 1950 valituksi uudelleen presidentiksi Paasikivi nimitti vaalissa ehdokkaana olleen Kekkosen johtaman maalaisliiton vähemmistöhallituksen. Alkoi Kekkosen "kuningastie" presidentiksi. Ennen valintaa presidentiksi vuonna 1956 Kekkonen ehti olla viidesti pääministerinä. Kuvatessaan ja analysoidessaan Urho Kekkosen poliittista toimintaa Juhani Suomi on omimmalla alueellaan, asiavirheitä ei juuri ole. Asenteellinen hän on mutta silti valmis myöntämään muun muassa, että Kekkosella oli "synnynnäinen taito ärsyttää kanssaihmisiä ja hankkia vihamiehiä". Suomi kirjoittaa selkeästi ja lukijaystävällisesti. Kirjaa voi suositella kaikille poliittisesta historiasta ja sen tekijöistä kiinnostuneille.