Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Kansikuvaperheen vauva syntyi jo: ”Ehdimme sentään tyhjentää kauppakassit”– koronaviruksen uhka ei varjosta pahasti onnellisuuskuplaa

Hitaimpien tutkaillessa vielä aamukahvinsa ääressä lauantain Satakunnan Kansan kansikuvaa, oli kuvan kolmihenkinen perhe kasvanut jo tyttövauvalla. Riku Valven ja Heidi Koskisen toinen tytär syntyi Satasairaalassa aamulla kello 9.53. Satakunnan Kansan etusivulla Valven-Koskisen perhe oli ruokaostoksilla. Kun muut hamstrasivat koronaviruksen varalta, tämä perhe halusi varautua ennen muuta pian syntyvän vauvan kanssa kotona vietettäviin alkupäiviin. – Lähtö sairaalaan tulikin aika äkkiä. Ruokakassit ehdittiin kyllä hyvin tyhjentää ja vähän muutakin puuhata, tuoreet tyttövauvan vanhemmat kertovat. He ovat ainakin maanantaihin asti vauvan kanssa Satasairaalan perhehuoneessa, omassa onnellisuuskuplassaan. Koronaviruksen välttämiseksi vierailut synnyttäneiden osastolle on karsittu minimiin. Kolmivuotias isosisko Vildakaan ei ole vielä tulokasta nähnyt. Vanhempien mukaan poikkeustilanne näkyy sairaalassa myös muun muassa runsaana käsidesin tarjontana. – Ja kyllä me pesemmekin käsiä ja sitten käytämme vielä käsidesiä. On luonnollista pitää mahdollisimman hyvää huolta uudesta vauvasta. – Täytyy kysyä vielä viimeiset ohjeet ennen kotiin lähtöä. Liikaa emme koronavirusta kuitenkaan pelkää, emmekä juuri nyt sitä paljon edes ajattele. Some ja sen myötä uutiset on nyt suljettu ja nautimme tästä yhdessä olosta. Ohjeita seuraamalla ja maalaisjärjellä perhe aikoo lähteä vauva-arkeaan kotona viettämään.