Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Ripovuorelle aiotaan rakentaa näkötorni ja laavu – puskittunut näköalapaikka halutaan takaisin matkailukohteeksi

Ripovuori halutaan palauttaa retkeily-, matkailu- ja kulttuurikohteeksi. Ripovuori on Huittisten kaupungin omistuksessa, mutta Lions Club Huittinen ottaa nyt ohjat alueen kehittämiseksi. Leijonat aikovat raivata ja siistiä alueen sekä rakentaa vuorenrinteeseen näkötornin ja laavun. Lisäksi suunnitelmissa on muun muassa portaiden rakentaminen alas Kokemäenjoen rantaan ja laiturin teko. Tekninen lautakunta myönsi tiistaina leijonille käyttöoikeuden alueeseen kymmeneksi vuodeksi. Idean isä on huittislainen Mikko Tihumäki . Hän on kotoisin Karhiniemeltä, joten Ripovuori on hänelle jo lapsuudesta tuttu paikka. – Muistan, kuinka me isän kanssa kesäiltana menimme veneellä Ripovuorelle tansseihin ja kipusimme kallion reunaa ylös. Vähän hankalaa se oli, mutta kyllä sieltä se reitti löytyi, Tihumäki kertoo. Perillä isä palkitsi kiipeämisen limsapullolla. Ripovuorella Tihumäki on käynyt sen jälkeenkin monta kertaa ja myös oman poikansa Lennin kanssa. – Katselin murheissani sitä paikkaa ja ajattelin, että eikö niin hienoa ja ainutlaatuista paikkaa osattaisi mitenkään hyödyntää. Tihumäki esitteli ideansa alueen kehittämisestä viime keväänä leijonien silloiselle presidentille Jani Torpolle . Sekä Torpo että muut leijonat innostuivat asiasta ja päättivät tarttua toimeen. He kuitenkin toivovat saavansa mukaan myös muita, sillä urakka on suuri ja se on tarkoitus jakaa useille vuosille. Tihumäki toivoo , että Ripovuorta kehitetään luontoa kunnioittaen. Siksi näkötornikin on tarkoitus sijoittaa puuston joukkoon, ei kallion laelle. Näkötornista tulee 15 metriä korkea, ja sen on suunnitellut humppilalainen Jouko Alhainen . Rakennusurakka aiotaan kilpailuttaa, mutta tornin alustava kustannusarvio on noin 100 000 euroa. Kustannuksiin klubi hakee EU-rahaa. Tihumäki kertoo keskustelleensa suunnitelmista jo myös Varsinais-Suomen ely-keskuksen kanssa, sillä Ripovuori on luonnonsuojelualuetta. Tihumäki uskoo kuitenkin, ettei retkeilykäyttöön liittyvien rakennelmien kanssa synny ongelmia, eikä rakentamiseen välttämättä tarvita poikkeuslupaa. Työt aloitetaan raivaamalla puustoa. Alhaalla rannassa kasvaa haapoja, jotka on kaulattu jo kolme vuotta sitten. Nyt ne on tarkoitus kaataa, samoin kallioille kasvanut risukko. Laavullekin on jo alustavasti katsottu suojaisa paikka. Tihumäki uskoo, että se saadaan pystyyn talkoilla, sillä leijonat ovat tehneet aiemmin laavuja myös Kännönvuoreen ja Vihkimysvuoreen. Lisäksi alueelle on suunniteltu näyttävä sisääntuloportti ja pieni esiintymislava. Tihumäen mielestä kallioille sopisi parhaiten amfiteatteri-tyylinen lava, jossa voisi esittää akustista musiikkia. – Eiköhän siellä vielä joskus häitäkin juhlita, Tihumäki naurahtaa. Tihumäkeä Ripovuoressa viehättää paitsi luonto, myös sen historia. – Se oli minullekin yllätys, että Ripovuoren historia alkaa jo keskiajalta. Siellä on ollut tähystys- ja taistelupaikkoja, kun viikingit ja hunnit ovat purjehtineet pitkin Kokemäenjokea. Tätä keskiaikaista historiaa pystyttäisiin aika lailla hyödyntämään myös Huittisten markkinoinnissa, ja sen ympärille voisi järjestää vaikka tapahtumia. Häneltä on jo myös ehditty kysyä, mitä hän tästä kaikesta itse hyötyy. Siihen Tihumäellä on vastaus valmiina. – Voin lapsilleni kertoa ylpeänä, että isi oli mukana siinä hankkeessa, kun Ripovuori heräsi jälleen henkiin.