Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri SK Cup

Kaisa Mäkäräinen ampui kaksi pummia eikä mahtunut top 20:een Ruhpoldingissa – Mari Eder peittosi hiihtovauhdissa

Ampumahiihdon maailmancup jatkui keskiviikkona Saksan Ruhpoldingissa. Kaisa Mäkäräinen lähti hakemaan jatkoa hyville sijoituksille Oberhoffin viimeisen kisan voiton jälkeen. Se ei kuitenkaan onnistunut. Mäkäräisen sijoitus oli 23:s, kun suurin osa kilpailijoista oli tullut maaliin. Kisa on edelleen kesken viimeisten osalta. Mäkäräinen sai erinomaisen lähdön kisaan, kun makuuammunta sujui kuin tanssi. Ensimmäisellä ammuntapaikalla kaikki neljä laukausta osuivat tauluihin. Seuraavaksi vuorossa oli pystypaikka, missä ammunta kuitenkin hajosi. Hitaan startin jälkeen tuloksena oli kaksi pummia. Mäkäräinen joutui lähtemään sakkokierroksille, ja siinä vaiheessa jo tiedettiin, että kärkipäänsijoitusta ei ollut tulossa. Hiihtovauhtikaan ei lopulta ollut sillä tasolla kuin aiemmin on nähty. Mari Ederin ammunta ei kulkenut alkuunkaan keskiviikkona. Yhteensä viisi ohilaukausta ampunut Eder jäi pikakilpailussa kauas taakse, mutta hänen hiihtovauhtinsa oli Mäkäräistä peräti viisi sekuntia nopeampaa. Voiton vei huiman alkukauden hiihtänyt Norjan Tiril Eckhoff , joka ampui kisassa puhtaan nollarivin. Toiseksi tuli Ruotsin Hanna Öberg ennen Italian Dorothea Wiereriä . Juttu päivittyy.