Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Sää viilenee alkuviikosta Satakunnassa – pakkasen puolella ollaan, mutta aurinko voi vihdoin pilkahdella

Vetisen viikonlopun jälkeen sää alkaa Satakunnassakin muistuttaa alkutalvea. Vain lumi puuttuu. Maanantaiksi ilmatieteenlaitos ennustaa Poriin -1 astetta, tosin aamu- ja ilta-aikaan on kylmempää, noin -5 astetta. Tiistai näyttää samanlaiselta, ja kumpanakin päivänä aurinkoa on näkyvissä. Raumalla taas maanantai näyttää saman kaltaiselta kuin Porissa, mutta tiistaina lämpötila voi päivällä yltää nollaan asteeseen. Aurinkoa on luvassa vaihtelevasti sielläkin. Pohjois-Satakunnassa saatetaan päästä vielä kylmempiin lukuihin, esimerkiksi Karviassa on tiistai-iltapäivällä ennusteen mukaan -3 astetta. Jos talvirenkaita ei jostain syystä vielä ole alla, nyt on hyvä hetki vaihtaa ne.