Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

IS: Koirat saivat palovammoja, kun satakuntalaisella eläinlääkäriasemalla tapahtui sekaannus desinfiointiaineen kanssa – porilaisen Merja Mäkelän Helvi-koira joutui tehohoitoon

Vajaa kymmenen koiraa on kärsinyt iho-oireista oltuaan satakuntalaisella eläinlääkäriasemalla, kertoo Ilta-Sanomat . Koirat olivat menossa leikkaukseen, ja niiden ihoa puhdistettiin ennen sitä. Eläinlääkäriasemalle oli kuitenkin toimitettu väärää desinfiointiainetta. Se oli tarkoitettu pintojen puhdistukseen, ei iholle. Yksi kärsineistä koirista oli porilaisen Mervi Mäkelän Helvi-koira. Italialainen vesikoira kävi vastaanotolla toukokuun lopussa. Sille tehtiin sterilisaatio. Leikkauspäivän iltana Mäkelä sai lääkäriltä soiton, että koira pitäisi heti pestä. Eläinlääkäriasemalle oli tuotu takaisin toinen koira, joka oli saanut pahoja palovammoja oltuaan leikkauksessa. Myös Helvin iho alkoi oireilla. Desinfiointiainetta oli ollut koiran vatsalla ja sitä oli valunut myös kylkiä pitkin selkään, karvojen sekaan. Aine toimi salakavalasti Helviä hoidettiin tapahtuman jälkeen päivystyksessä ja teholla, ja lopulta se vietiin lauantaina Helsinkiin Viikin yliopistolliseen eläinsairaalaan. Mäkelä kertoo Satakunnan Kansalle , että koira oli tiistaina edelleen Viikissä, mutta se voidaan mahdollisesti kotiuttaa jo pian. – Aine oli salakavalaa, sen vaikutuksia ei heti nähnyt. Se ei aiheuttanut vesikelloja, kuten tavalliset palovammat, vaan syövytti ihoa sisältäpäin ja aiheutti ihon kuoriutumista, Mäkelä kertoo. Ennen kuin Helvi pääsi hoitoon, siitä näki selvästi, että kaikki ei ollut hyvin. Vaikka sille oli annettu kipulääkkeitä, niillä ei ollut vaikutusta. – Kun koira makasi pedissä, se värisi kuin horkassa. Kun se nousi ja lähti liikkeelle, se oli aivan ADHD. Tukku oli toimittanut väärää tavaraa IS haastatteli nimettömänä myös eläinlääkäriä, joka oli hoitanut Helviä ja muita koiria. Hän kertoi, että tukusta oli tilattu oikeaa desinfiointiainetta, mutta sieltä oli toimitettu jotain aivan muuta. Tukussa oli tapahtunut näppäilyvirhe, josta sekaannus oli saanut alkunsa. Eläinlääkäriasemalle tuotu aine oli tarkoitettu pintojen puhdistukseen, ja sitä olisi pitänyt laimentaa voimakkaasti. – Luotimme vähän liikaakin siihen, ettei sieltä voi tulla mitään väärää. Paketin ulkomuoto oli samanlainen kuin normaalistikin, emmekä osanneet epäillä, että sieltä voisi tulla eri tuotetta, eläinlääkäri sanoi IS :lle. Väärää puhdistusainetta ehdittiin käyttää vajaaseen kymmeneen koiraan, jotka saivat siitä eri tasoisia palovammoja ja muita iho-oireita. Mervi Mäkelä ei halua syyttää eläinlääkäriä. Hän toivoo silti, että joku ottaisi asiasta vastuun. – Olen tyrmistynyt aineen toimittajan toimintatavoista. Ollaan vain, että oh-hoijaa, kävipä vahinko.