Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Poliisia paennut kuljettaja aiheutti useita vaaratilanteita Huittisissa

Vuonna 2001 syntyneen miehen epäillään syyllistyneen muun muassa törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Huittisissa myöhään keskiviikkona iltapäivällä. Kokemäen poliisin kenttäpartio oli suorittamassa liikenteenvalvontaa Karhiniementiellä, kun heitä vastaan ajoi poliisille entuudestaan tuttu ajo-oikeudeton kuljettaja. Poliisipartio lähti ajoneuvon perään pysäyttääkseen sen tarkistusta varten, mutta kuljettaja lähti kiihdyttämään voimakkaasti poliisia pakoon. Takaa-ajoa jatkui pitkälti eri puolilla Huittista ja pakeneva kuski aiheutti useita vaaratilanteita sivullisille. Ajoneuvo tavoitettiin lopulta erään Huittisissa sijaitsevan konehallin sisältä ja kuljettaja hallin viereisestä asunnosta. Kuljettaja otettiin kiinni ja toimitettiin Porin poliisivankilaan tutkintatoimenpiteitä varten. Poliisi takavarikoi ajoneuvon, koska sen kuljettaja oli jo aiemmin syyllistynyt vastaaviin tekoihin. Kuljettajalle suoritetut päihdetestit olivat negatiivisia. Miestä epäillään törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä niskoittelusta poliisia vastaan.