Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Jutta Lötjösen yritykseen murtauduttiin jo toisen kerran lyhyen ajan sisään – Porin keskustan murtovyyhdissä hämmentäviä piirteitä: televisiot ja pelikonsolit jätettiin rauhaan, mutta kynsilakat, karkit ja liidut kelpasivat

Porilaista kauneudenhoitoalan yrittäjää Jutta Lötjöstä odotti keskiviikkoaamuna ikävä yllätys työpaikallaan Uudenkoivistontiellä. Kauneussilta-yritystä pyörittävä Lötjönen sai tietää, että liiketilaan oli murtauduttu yön aikana jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä. Ensimmäisen kerran Kauneussiltaan murtauduttiin heinäkuun loppupuolella. Molemmilla kerroilla tiloihin oli päästy kellarin kautta, jossa tehdään Lötjösen mukaan parhaillaan vesivahinkoremonttia. – Sisälle oli tultu pienestä, noin 20 kertaa 20 senttiä kokoisesta ikkunasta. Aika pieni tekijä on ilmeisesti ollut, hän kertoo viimeisimmästä tapauksesta. Kauneussilta on yksi monista murtovarkauden kohteeksi Porissa joutuneista yrityksistä. Erityisesti keskustassa ja sen tuntumassa sijaitseviin liiketiloihin on tunkeuduttu poikkeuksellisen tiheään tahtiin viimeisen neljän kuukauden sisällä. Joitakin murtoja on ilmoitettu poliisille myös muista kaupunginosista. Lounais-Suomen poliisi vahvisti tiistaina Satakunnan Kansalle tutkivansa parhaillaan kesä–syyskuun ajalta noin 20 murron vyyhtiä. Satakunnan Kansan luotettavista lähteistä saamien tietojen mukaan murtojen kohteena ovat tänä aikana olleet erityisesti porilaiset kauneudenhoito- ja hyvinvointialan yritykset. SK:n tiedossa on kuusi murron kohteena ollutta tämän alan yritystä. Niihin on tunkeuduttu ainakin Yrjönkadulla, Uudenkoivistontiellä, Valtakadulla ja Itsenäisyydenkadulla. Lisäksi SK:n tietojen mukaan Yrjönkadulla ja Kauppatorilla sijaitsevat kaksi ravitsemusalan yritystä ovat niin ikään joutuneet rikoksen kohteeksi. Jutta Lötjösen onneksi keskiviikkoaamuna Kauneussillassa vastassa ei ollut täystuhoa, vaan varkaat olivat käyttäytyneet varsin siivosti. Samanlaisen havainnon kertoi tiistaina Yrjönkadulla sijaitsevan Ekoletti-kampaamon yrittäjä Arja Kuuri-Riutta , jonka liiketilaan murtauduttiin heinäkuussa käytännössä seinän läpi . Kuten Ekoletissä, Kauneussillassakaan vorot eivät vaivannäöstä huolimatta olleet lopulta vohkineet yritykseltä mitään. Kellarin remonttimiehiltä sen sijaan oli hävinnyt akkuporakone ja radio. – Mitään ei näytä oikein hävinneen. Kassat oli pengottu, mutta laatikoihin oli jäänyt vielä rahapussukoitakin, Lötjönen ihmettelee. – Heinäkuussa pohjakassasta vietiin parisataa euroa. Sen lisäksi varastettiin Muumi-tikkareita ja sukaalevy. Meillä on kuitenkin kalliita laitteitakin täällä. Myös muut Satakunnan Kansan haastattelemat yrittäjät kertovat murtoihin liittyneen samanlaisia hämmentäviä yksityiskohtia. Vaikka kaikki paikat on pengottu huolella, varsinaista sotkua ei sen jäljiltä ole juurikaan syntynyt, vaan tavarat on ennemmin aseteltu kauniisti esimerkiksi lattioille. Arvokkaat, näkyvillä olleet tuotteet ja tavarat oli jätetty rauhaan. Esimerkiksi Valtakadun M-Room -parturiin tunkeuduttiin elo- ja syyskuussa Kauneussillan tapaan kahdesti. Vorot olivat liiketoimintapäällikkö Samir Demnatin mukaan kummallakin kerralla kammenneet raskaan palo-oven auki. Ensimmäisellä kerralla mukaan lähti pieni summa rahaa, mutta tilassa olleet televisiot ja pelikonsolit eivät rikollisille kelvanneet laisinkaan. Uudenkoivistontiellä sijaitsevassa hyvinvointikeskus Olennaisessa tietokone ja bluetooth-kaiuttimet oli vastaavasti jätetty rauhaan. Sen tiloihin varkaat tulivat elokuussa hajottamalla umpeen laatoitetun lattiankohdan, jossa on aiemmin ollut käynti alakertaan. Kauneus- ja jalkahoitola Kakadu Itsenäisyydenkadulla joutui rikoksen kohteeksi noin viikko sitten. Pohjakassan lisäksi varkaat veivät muun muassa puhelimen, tabletin ja joitakin työkaluja. Yrittäjä Carla Kyynäräisen mukaan niiden lisäksi hävisivät ainakin liitutaulun liidut, suklaat sekä kynsilakkoja, mutta kymmenien eurojen arvoiset tuotteet eivät olleet voroja kiinnostaneet. Yrittäjät uskovat rikollisten etsineen nimenomaan käteistä, jota etenkään vallitsevana korona-aikana ei kuitenkaan juuri kassoissa pidetä. Valtaosa heistä kertoo asentaneensa tai aikovansa hankkia liiketiloihin valvontalaitteistoa rikosten jäljiltä. – Olen itse ollut 13 ja puoli vuotta yrittäjänä, ja nämä ovat ensimmäiset kerrat kun tällaista ilkivaltaa tapahtuu, Jutta Lötjönen päivittelee. Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikosylikomisario Toni Sjöblomin mukaan poliisin järjestäytynyttä rikollisuutta tutkiva ryhmä selvittää parhaillaan murtovyyhtiä ja sitä, liittyvätkö rikokset toisiinsa. – Pyritään kartoittamaan, onko kysymys jostakin ryhmästä vai yksittäisistä tekijöistä, Sjöblom sanoi SK:lle tiistaina. Satakunnan Kansa ei tavoittanut keskiviikkona virkavaltaa kommentoimaan rikosaallosta selvinneitä yksityiskohtia.