Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Syyte: Veikkauksen työntekijä varasti kassakaapista 150 000 euroa ja pakeni Viroon

Veikkauksen työntekijää syytetään yli 100 000 euron kähveltämisestä Veikkauksen kassakaapista 22. joulukuuta. Häntä syytetään törkeästä varkaudesta. Syytetty saapui oikeussaliin numero kolme kasvot peitettynä. Hänellä oli yllään tumma huppari. Asiaa käsitellään keskiviikkona Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa Vantaan poliisi- ja oikeustalolla. Veikkauksen mukaan summa on noin 150 000 euroa. Epäilty on yrityksen edustajan mukaan ilmoittanut esimiehelleen sairastuneensa kesken työvuoron ja poistunut työpaikalta. Hänet otettiin kiinni 29. joulukuuta Tallinnan ydinkeskustassa hotellissa etsintäkuulutuksen jälkeen. Hänet tuotiin kuultavaksi Suomeen 16. tammikuuta. Tutkinnanjohtajan mukaan vaikuttaa siltä, että epäilty on toiminut päähänpistosta. Epäilty on tunnustanut varkauden. Hän on kertonut esitutkinnassa aloittaneensa ensin pienemmillä summilla. Veikkauksen edustaja kertoi istunnon aluksi, että asianomistaja on pyytänyt käsittelyn salaamista. Käräjäoikeus katsoo, että salassapitopyyntö on laaja. Oikeussalissa käsitellään pyyntöä parhaillaan. Tuomio asiassa annetaan todennäköisesti myöhemmin.