Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Piia Korhonen uuden edessä Italiassa: ”On ollut ihan hauskaa toimia joukkueen englannin opettajana”

Lentopallomaajoukkueen hakkurin pelipaikkaa jo useamman vuoden ajan dominoinut Piia Korhonen , 23, on ollut monen uuden asian edessä urallaan vajaat pari kuukautta, kirjoittaa lentopalloliitto tiedotteessaan. Elokuun alussa Korhonen matkasi Italiaan, Sardinian saarelle, valmistautumaan tulevana sunnuntaina alkavaan maan toiseksi korkeimman sarjatason A2:n pelikauteen. Kolme edellistä kautta vaihtelevasti loukkaantumisten ikävästi maustamana Saksassa Dresdenissä pelannut euralainen edustaa tällä kaudella Geoville Hermaea Olbia -nimistä seuraa. Sen kotipaikka löytyy Pohjois-Sardiniassa ja seura lähtee nyt seitsemänteen kauteensa A2-liigassa sen länsilohkossa. – Tulin tänne 6. elokuuta ja juuri tämän viikon alussa pääsin vihdoin muuttamaan kotiini. Ollaan koko tämä aika leireilty eri puolilla saarta. Kovaa on treenattu koko harjoituskausi, mutta vapaapäivinä on myös päästy nauttimaan lämpimästä säästä uima-altailla sekä saaren upeista maisemista, Korhonen kehuu liiton tiedotteessa. Ainoa ei-italialainen Tuttuun tapaan kieli on aiheuttanut Italiassa omat mutkansa, mutta muuten elämä hymyilee Euran Raikun kasvatille. Korhonen on nimittäin sääntöjen mukaan joukkueen ainoa ei-italialainen. Muutenkaan lohkon kymmenestä joukkueesta ei löydy kuin neljä ulkolaispelaajaa. – Meillä on potentiaalinen porukka pelaajia kasassa. Sopivasti nuoria ja vähän kokeneempiakin pelureita. Vain muutama pelaaja puhuu kohtalaista englantia, valmentaja sitäkin vähemmän. Joten vielä on kommunikoinnin kanssa vähän ongelmia. On ollut ihan hauskaa toimia joukkueen ”englannin opettajana”. Olbian avausvastustaja on sen kotihallissa Geopalacessa sunnuntaina iltapäivällä Marsala. – Odottavin fiiliksin lähdetään peliin. Pitkän treenijakson jälkeen on mahtava fiilis päästä pelaamaan. Koronan takia ei valitettavasti päästy pelaamaan yhtään harkkapeliä ennen kauden alkua. Sardiniaan kuulemma päästetään muutenkin vähän varovaisemmin porukkaa Italiasta. Toivottavasti kuitenkin meillä vieraspeleihin matkustaminen onnistuu ongelmitta kauden aikana. Joukkueemme tavoite kaudella on playoffit ja liigan kärkijoukkoon pääsy. Avauspeliin on luvassa totta kai myös koronatoimia. – Joukkueet saapuvat hallille eri aikaan ja perinteistä kättelyä pelin alussa ei tapahdu. Yleisöä ei ole ja meille tehdään taas testit ennen pelipäivää, Korhonen tietää. Italian A2-liigassa on mukana 19 joukkuetta, jotka on jaettu kahteen lohkoon: Est (itä, 9 joukkuetta) ja Ovest (länsi, 10 joukkuetta). Lohkossa joukkueet kohtaavat toisensa kahdesti, jonka jälkeen viisi parasta selviää ylempään jatkosarjaan. Jatkosarjan voittaja nousee A1-liigaan ja toisesta nousupaikasta pelaavat ylemmän jatkosarjan sijoille 2–7 sijoittuneet sekä alemman jatkosarjan voittaja. Alemman jatkosarjan viimeinen puolestaan putoaa B1-liigaan.