Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kakkostiellä lähes kahtasataa hurjastellut jäi liikennepoliisin tutkaan Porissa

Vuonna 1981 syntynyt mies jäi liikennepoliisin tutkaan valtatie 2:lla Porin Mikkolassa torstaina. Miehen kuljettaman auton nopeudeksi mitattiin 192 kilometriä tunnissa. Alueella on nopeusrajoitus 100 kilometriä tunnissa. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Poliisi pysäytti torstaina myös huumeissa ajaneen miehen sekä selvitti henkilöautojen törmäystä Paperitehtaankadulla. Helmentielle Paperitehtaankadulta kääntymässä ollut henkilöauto ajautui päin tiellä pysähtyneenä ollutta autoa. Ajoneuvon nopeus oli hiljainen ja autojen vauriot vähäiset, poliisi kertoo tiedotteessa. Helmentielle kääntyneen henkilöauton kuljettajalle suoritettu puhalluskoe osoitti, että hän oli törmäyshetkellä humalassa. Vuonna 1997 syntyneellä miehellä ei ollut voimassa olevaa ajokorttia. Sampolassa poliisipartio pysäytti torstaina illalla hieman ennen yhdeksää Annikintiellä henkilöauton. Kuljettajalle suoritetun huumepikatestin tulos oli positiivinen. Autoa kuljetti vuonna 1992 syntynyt mies.