Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

IAAF jatkoi Venäjän yleisurheilijoiden sulkua: ”Tutkintayksikkö jakaa hallituksen turhautumisen”

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF päätti sunnuntaina jatkaa marraskuusta 2015 voimassa ollutta Venäjän sulkua kansainvälisistä kilpailuista valtiojohtoisen dopingin takia. IAAF:n dopingtutkintayksikön johtaja Rune Anderson kertoi suositelleensa sulun jatkamista IAAF:n hallitukselle. Syinä sulun jatkamiseen ovat kesken oleva tutkinta siitä, oliko Venäjän yleisurheiluliitto osallisena korkeushyppääjä Danil Lysenkon dopingrikkomuksen peittelemisessä. Sunday Times kertoi kesäkuun alussa, että Venäjän yleisurheiluliiton virkailijat olivat väärentäneet dokumentteja, joiden mukaan Lysenko oli liian sairas voidakseen päivittää olinpaikkatietonsa. Lysenko oli olinpaikkatietojen puuttumisen vuoksi jäänyt pois kilpailun ulkopuolisesta dopingtestistä. Lisäksi julkisuuteen on tullut viime aikoina uusia tietoja siitä, että dopingin takia toimintakiellossa olevat valmentajat ja lääkärit ovat jatkaneet toimintaa urheilijoiden parissa. – Jos näin on, on kyseenalaista pystyykö Venäjän yleisurheiluliitto toimeenpanemaan toimintakieltoja ja ovatko kaikki venäläisurheilijat ottaneet todesta liiton julistaman toimintakulttuurin muutoksen, Andersen sanoi. Venäjä on rahoittanut tutkintayksikön toimintaa 2,8 miljoonalla eurolla. Myös Moskovan antidopinglaboratorion testaustiedot ja vanhat testausnäytteet saatiin pitkän viivyttelyn jälkeen lopulta antidopingtutkijoiden käyttöön tämän vuoden tammikuussa, mutta nämä edistysaskeleet eivät riittäneet kuittaamaan takapakkeja. – Tutkintayksikkö jakaa hallituksen turhautumisen siitä, että edistys kahdessa asiassa on nollautunut siksi, että kahdessa asiassa on menty taaksepäin. Toivottavasti avoimet asiat saadaan pian ratkaistua, Andersen sanoi. Kansainvälinen olympiakomitea KOK vapautti venäläiset viime vuonna ja Wada palautti Venäjän aseman viime syyskuussa, mutta molempia päätöksiä on arvosteltu voimakkaasti. IAAF on pysynyt tiukempana, vaikka dopingepäilyistä vapautetut venäläiset voivat kilpailla kansainvälisissä kisoissa neutraaleina.