Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Porilaine bändi -kisan voittaja esiintyy pian Porisperessä, mutta alkuvuonna tie saattaa viedä ulkomaille

Porilaine bändi -kisan viime talvena voittanut Memoira elää parhaillaan jännittäviä aikoja. Kalenterissa on mukavasti keikkoja ja uuden albumin teko pääsee vauhtiin syksyllä. Ensi vuoden puolella bändi näyttää jopa pääsevän toteuttamaan unelmaansa keikkailusta Euroopassa. Kitaristi Jani Puusan mukaan Memoiran biisit ovat jo pitkään saaneet runsaasti huomiota osakseen esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa sekä Yhdysvalloissa. – Euroopasta on nyt näytetty vihreää valoa keikkailun suhteen, joten lupaavalta vaikuttaa. Kenties meille käy niin kuin monelle muullekin suomalaisbändille, että ensin saadaan suosiota ulkomailla ja sitten vasta täällä Suomessa, bändin soittajat pohtivat. – Joku viikinkihomma se taitaa olla, mikä siellä viehättää, naurahtaa bändin toinen kitaristi Hannu Lindholm . Lindholm on bändin kokoonpanon uusin tulokas, joka kiinnitettiin mukaan vasta Porilaine bändi -kisan voiton jälkeen viime keväänä. Entuudestaan bändissä ovat mukana pitkän linjan porilaismuusikot Niko Laaksonen , Matti Virtanen , Jani Puusa ja Lassi Nuolivaara sekä Jyväskylässä asuva laulaja Annika Jalkanen . Toinen kitaristi tuo Memoiran äänimaailmaan entistä jykevämpää rouheutta, jota on päästy kuuntelemaan jo alkukesällä Pori On The Rocks -tapahtumassa. Memoira esiintyi Raumalla 23.7. ja seuraavaksi onkin Porisperen vuoro. Kiinnitys periporilaiselle festarille on bändille mieluisa palkinto Porilaine bändi -kisan voitosta. Porispere on Memoiran jäsenille entuudestaan tuttu tapahtuma katsojina ja festarityöntekijöinä, mutta nyt he nousevat siis ensimmäistä kertaa itse lauteille. – Ollaan tietenkin hyvin kiitollisia siitä, että päästään esiintymään Porisperessä. Toivottavasti meitä tulee kuuntelemaan muutama sellainenkin ihminen, joka ei aiemmin ole tutustunut Memoiraan, Jani Puusa ja Lassi Nuolivaara sanovat. Porispere ja muut musiikkitapahtumat ovat nyt Porissa entistäkin suuremmassa arvossa, sillä klubitoiminta on kuluvana kesänä elänyt todellista hiljaiseloa. Baarikaapin sulkeutuminen alkukesästä oli käytännössä viimeinen niitti paikallisille klubikeikoille ainakin raskaan musiikin osalta. – Tapahtumat pelastavat kesän keikkatilannetta todella hyvin, mutta vielä pitäisi saada klubipuoli kuntoon. Talven synkkyydessä on ikävä seisoa lumisateessa ja miettiä, mihin sitä pääsisi keikalle. Huono kehitys lähti liikkeelle oikeastaan siitä, kun Kino aikoinaan lopetti, Lassi Nuolivaara kiteyttää. – Samaa näkee toki muissakin kaupungeissa, esimerkiksi Turussa. Myöskään siellä ei ole aloitteleville tai vähän kokeneemmillekaan bändeille sopivia keikkapaikkoja, sanoo Hannu Lindholm.