Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

”Yksi ottelusiirto ei kaada maailmaa” – Ässien toimitusjohtajan mukaan tavoitteena on se, ettei koronavirus leviäisi jääkiekon mukana Poriin

Liiga-kausi 2020–2021 käynnistyi torstaina, kun hallitseva mestari HPK isännöi Oulun Kärppiä Hämeenlinnassa. Nyt, vain kaksi päivää myöhemmin, koko HPK:n joukkue on siirtynyt omaehtoiseen karanteeniin. Syy siihen on koronavirus, koska eräällä HPK:n joukkueeseen kuuluvan henkilön perheenjäsenellä todettiin koronavirustartunta perjantai-iltana. Kyseinen henkilö oli ollut katsomassa HPK–Kärpät-ottelua Hämeenlinnassa torstaina. HPK:n tiedotteen mukaan henkilö saattoi tartuttaa koronavirusta jo silloin. Henkilö oli käyttänyt suojamaskia katsomossa. HPK:n oli tarkoitus pelata Vaasan Sportia vastaan lauantaina Hämeenlinnassa, mutta tuo ottelu on nyt siirretty myöhempään ajankohtaan. Lisätietoa HPK:n tilanteesta saataneen jo tänään. – Koronaviruslöydökseen liittyvä Liiga-joukkueen jäsen on testattu lauantaiaamuna, ja testin odotetaan valmistuvan lauantain aikana. Testituloksen mahdollisista seurannaisvaikutuksista tiedotetaan testin valmistuttua, HPK kertoo verkkosivuillaan. Kuinka käy Ässien pelin? HPK:n seuraava peli olisi tiedossa tulevana keskiviikkona, jolloin joukkueen on määrä matkustaa Poriin Ässien vieraaksi. Tätä ottelua ei ainakaan vielä ole siirretty, vaan se löytyy yhä Liigan otteluohjelmasta – toisin kuin tälle illalle kaavailtu Sport-ottelu. Ässien toimitusjohtaja Mikael Lehtinen sanoo, että ottelun siirtymiseen pitää joka tapauksessa varautua. – Ensin tietenkin lähdetään siitä, että kyseinen altistuminen selvitetään loppuun asti. Jatkotoimista päätetään, kun testitulokset ovat tulleet, Lehtinen sanoo Satakunnan Kansalle . – Mutta pitää varautua siihen, että ottelu siirretään, jos HPK:n tilanne sitä edellyttää. Täytenä yllätyksenä HPK:n uutinen ei Lehtiselle tullut. – Liiga on tietysti varautunut siihen, että tällaisia ottelusiirtoja tulee, ja niihin on tehty monenlaisia suunnitelmia aikataulun ja sarjaohjelman kannalta. – Ei tämä sinänsä nyt täytenä yllätyksenä tullut, mutta eihän tämä isossa kuvassa mikään optimaalinen tilanne ole, hän sanoo. Mitä kausi tuo tullessaan? Kun Satakunnan Kansa kysyi lukijoiltaan, uskovatko he, että Liiga-kausi 2020–2021 saadaan pelattua loppuun saakka koronavirusepidemiasta huolimatta, eniten vastauksia sai äänestysvaihtoehto ”ei”. Lehtinen kuitenkin suhtautuu tilanteeseen optimistisemmin. – Mutkia tulee varmaankin matkaan, mutta pystymme kuitenkin viemään runkosarjan läpi. Me kaikki olemme nyt uuden haasteen edessä, emmekä vielä tiedä, minkälaisia mutkia matkan varrelle tulee. Mutta siitä lähdetään, että runkosarja saadaan pelattua loppuun, Ässien toimitusjohtaja sanoo. Lehtisen mukaan yksi ottelusiirto ei ole maailmanloppu otteluohjelman kannalta, mutta haasteita voi tulla, jos aikataulua pitää veivata enemmänkin. – Yhden ottelusiirron pystymme hoitamaan vielä helposti, mutta jos niitä tulee enemmän, niin kyllähän se kieltämättä haasteita aiheuttaa. Mutta siihenkin on varauduttu, Lehtinen kertoo. Nöyrä tunne Kaikki ei kuitenkaan ole yksin Ässien käsissä. Lehtinen huomauttaa, että Liiga-kauden onnistuminen epidemian aikana vaatii aktiivisia toimia jokaiselta seuralta. – Nyt ensimmäisellä kierroksella opimme aika paljon siitä, mitä pitää tehdä vielä paremmin tai mitä pitää muuttaa, Lehtinen sanoo. – Tämä koronavirustilanne on kuitenkin ikuisen oppimisen tie, ja meillä Ässissä tavoitteena on se, että pystyisimme pitämään turvallisuudesta niin hyvää huolta, ettei Liigaa tarvitsisi meidän takia keskeyttää tai ettei virus leviäisi Ässien kautta Poriin. Liikaa ei kuitenkaan kannata Lehtisen mukaan murehtia etukäteen. Se tehdään, mitä tehtävissä on. – Kaiken voitavamme pyrimme tekemään, emmekä liikaa murehdi sitä, mihin emme pysty vaikuttamaan. Hyvin haastava tilanne tämä tietysti on kaikille seuroille, Lehtinen pohtii. Ässien koko liigajoukkue testattiin koronavirustartuntojen varalta syyskuun lopulla. Kaikki testitulokset olivat silloin negatiivisia. Lehtisen mukaan tällaisista massatestauksista ei ole toistaiseksi tehty jatkosuunnitelmia, mutta kynnys on hyvin matalalla, jos ilmenee pienikin uhka koronavirustartunnasta. – Omaan henkilöstöömme liittyvä turvallisuus on määritetty hyvinkin tarkasti sisäisellä ohjeistuksella. Jos siinä tulee jokin poikkeama, niin hyvin, hyvin pienellä kynnyksellä testaamme, hän kertoo. – Se nöyrä tunne kuitenkin on, että saisimme pelata ja kilpailla tämän koko kauden Liigassa.