Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Yksi henkilö hengitti pesukoneesta levinnyttä käryä Antinkartanon palvelukeskuksen pesutuvassa

Pelastuslaitos hälytettiin perjantaina illansuussa kehitysvammaisten palvelukeskus Antinkartanoon Ulvilan Ravanintielle. Tehtävänimikkeenä oli keskisuuri rakennuspalo, ja paikalle lähetettiin kuusi pelastuslaitoksen yksikköä. Varsinaista paloa kohteessa ei ollut, mutta erillisen huoltorakennuksen pesutuvassa oli käryttävä pesukone. Päivystävä palomestari Janne Kumpulainen kertoo, että käry oli ilmeisesti peräisin jonkinlaisesta mekaanisesta hankauksesta, ei palosta. Yksi henkilö oli altistunut kärylle, ja ensihoito tarkasti hänet. Pelastuslaitos hälytettiin Antinkartanoon kello 19.37. Korjattu kirjoitusvirhe otsikosta 5.6. kello 20.26.