Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Mainosta, mainosta ja mainosta itseäsi, satakuntalainen yritys!

Satakunnassa on pulaa korkeasti koulutetuista osaajista. Silti satakuntalaiset opiskelijat eivät juurikaan koe, että heitä täällä valmistumisensa jälkeen kaivattaisiin. Asian nosti esiin Porin yliopistokeskuksen Tiedeareenan paneelissa Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja Katri Kujanpää (sd.), joka kertoi korviinsa kantautuneen mainitunlaista viestiä eri opiskelijajärjestöistä. Jotain on siis pielessä. Tärkeä tieto ei kulje. Jotkut satakuntalaiset yritykset jo osaavat poimia valmistuvia ammattilaisia palvelukseensa, mutta paljon olisi vielä tehtävää. Iso osa satakuntalaisista ei ilmeisesti edelleenkään osaa tai ymmärrä mainostaa omaa tarjontaansa kunnolla. Luotetaan liikaa siihen, että hyvä tuote myy itse itsensä. Tietäväthän siis Satakunnasta lähtöisin olevat opiskelijat ja täällä muutaman vuoden opiskelleetkin toki jo, millainen paikka Satakunta on. Miksi enää mainostaa? Vai tietävätkö sittenkään, varsinkaan työssä käyvän aikuisen näkökulmasta? Satakunnan ja satakuntalaisten työnantajien on nähtävä vaivaa ja löydettävä yhteys omiin opiskelijoihimme täällä sekä ympäri Suomen. Heille pitää selkeästi osoittaa, millaisia asuntoja, tontteja, palveluita – ja työpaikkoja on tarjolla. Ei riitä, että asioista on joskus lehdissä kirjoitettu jotain yleisluontoista. Nyt tarvitaan täsmäiskuja ja viesti siitä, että täällä on ottajia. Yritysten kannattaisi itse asiassa ryhtyä yhteistyöhön nousevan polven kanssa jo paljon aikaisemmin kuin ammatti- ja korkeakouluopintojen vaiheessa. Tähän herätteli samaisin paneelin toinen keskustelija, Rauman kauppakamarin puheenjohtaja Riikka Piispa. Kun yritysyhteistyö ja tutustuminen puolin ja toisin aloitetaan jo alakouluikäisten kanssa, on nuorisolla tuttuja nimiä mielessä, kun on aika etsiä kesätöitä ja harjoittelupaikkoja ja lopulta myös vakituisia töitä. Yritykset taas voivat kiinnittää näitä kesätyöntekijöitä ja harjoittelijoita jo vahvasti osaksi organisaatiotaan, jopa niin että opiskelijat voivat suunnata tutkintojaan yrityksessä odottavaa työpaikkaa silmällä pitäen. Kaikki hyötyvät. Yritysten ei kannata jäädä odottamaan, että opiskelijat ottavat yhteyttä, vaan ahkerasti seuloa tarjolla olevaa potentiaalia myös itse omaan haaviinsa.