Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Tuuli myrskylukemissa Suomenlahdella – ”Tämä ei ole kovin hyvä hetki olla siellä”

Alle 15 asteen jääviä lämpötiloja, yhtenäistä sadetta ja myrskylukemiin nousevia tuulia. Sääkartta ei tarjoile lauantaina mitään sellaista, joka vastaisi mielikuvia optimaalisesta sydänkesästä. Forecan päivystävä meteorologi Anna Latvala kertoo, että kovimmat tuulet näyttäisivät kuitenkin painottuvan Suomenlahden keskiosaan ja Viron rannikon tuntumaan. – On mahdollisuus, että tuuli nousee Suomenlahdella myrskylukemiin tai ainakin hyvin lähelle sitä. Myrskystä on kyse silloin, kun tuuli yltää vähintään 21 metriin sekunnissa. Suomenlahdella on myös voimassa oleva aallokkovaroitus, joka povaa enimmillään 2,5 metrin korkuisia aaltoja. – Harvoin veneellä liikkuvalle tämä ei ole kovin hyvä hetki olla siellä, Latvala arvioi. Vaikka kovin puhuri näyttäisi jäävän merelle, riittää tuulta myös mantereen puolelle. – Puuskat voivat olla etelärannikolla ja Kaakkois-Suomessa kovia. Voi mennä 15 metriin sekunnissa tai vähän yli – se tuntuu jo kyllä, Latvala sanoo. Vallitsevan säätilan aiheuttaa matalapaine, joka kulkee Suomenlahden ja Suomen kaakkoisnurkan yli Venäjälle. – Näkyvin asia, jonka tämä Suomen puolelle tuo, on sade, Latvala kertoo. Sääennuste povaa lauantaiksi melko yhtenäisiä sateita Etelä- ja Kaakkois-Suomeen. Paikoin vettä saattaa kertyä pihojen sademittareihin useita kymmeniä millimetrejä, Latvala arvioi. Lämpötila jää yhtenäisen sateen alla 10–15 asteeseen. Näitä niukkoja lukemia on tarjolla lauantaina muun muassa pääkaupunkiseudulla. Sateet ovat Latvalan mukaan loppumassa lauantai-iltana tai alkuyöstä sunnuntain puolella, kun matalapaine väistyy itään. Onko sunnuntaina tiedossa kauniimpi päivä? – Periaatteessa on, Latvala vastaa. Aurinko voi siis näyttäytyä, mutta kuurosateitakin on ennusteen mukaan liikkeellä. Sadella voi ajoittain Uudellamaalla, joskin todennäköisimmin sadekuuron saa sunnuntaina niskaansa länsiosassa maata. Siellä ajoittaista vesisadetta voi tulla Oulun seudulle asti. Lämpötila voi nousta sunnuntaina 17–20 asteeseen. Alhaisemmatkin lukemat ovat kuitenkin yhä mahdollisia, jos sade äityy yhtenäisemmäksi. – Epävakainen sää ei lähde tästä lähipäivinä mihinkään, Latvala tiivistää yhteenvedoksi.